Kävimme pitkästä aikaa moikkaamassa Aatu-veljeä. Aatu meni taas ihan sekaisin kun tulin pihaan 🙂 Mukavaa, että minulla on Aatuun noin hyvä suhde koska kyllä minä sitä kokeisiin ja näyttelyyn vien.
Aapelia ei kiinnostanut velikulta juurikaan, sillä Aatun pihalla tuoksui veri! Porotaloudessa ovat erotukset ja teurastukset juuri meneillään ja maailman-ahnein-setteri-Aapeli oli haltioissaan veren hajusta ja pihalla lojuvista luista 😀Aatu 5kk
Aatulla oli vaihtunut jo kaikki hampaat. Aapelilla on vielä pari kulmuria kiinni uusien tullessa viereen. Aatu on edelleen paljon tummempi kuin veljensä, ollut ihan pienestä asti.Aatulla on huomattavasti parempi runko kuin tällä jytkyllä veljellä.
Kuva huono kun valitsin aivan väärän putken pimeälle päivälle mukaan…
Meidän pihalle ilmestyi eilen peräkärryllinen hirvennahkoja ja kinttuja ! Aapeli ei epäröi tarttua mihinkään! Näin lähti hirvenjalka…ja voi hyvänen aika tuon penikan luonnetta! Tuon jalan läheisyyteen ei muilla lauman koirilla ollut mitään asiaa. Turpaan tuli jos edes vahingossa kukaan yritti lähelle! Minun se antaa ottaa aarteen pois. Aapeli ei osoittanut ainakaan pelkoa hirven hajulle, päinvastoin! Tuleekohan siitä sittenkin suurriistakoira ? 😀 Identiteetti hakusessa !?
Testailin iltahämärissä tuota 50mm linssiä. Aika hyvä siinä on tuo valovoima. Tarkennus on hieman hakusessa…
HeikkoPeikko-Evita
Enkkupoiken ja niiden sisaren kyynärkuvat ovat olleet Helsingin Yliopiston Eläinlääketieteellisellä erityistutkimuksen alla. Minä kun en aina heti usko Kennelliiton arviointeihin, ainakaan silloin kun koirat eivät oireile ja paukuttavat menemään kovimmissa maastoissa mitä settereille löytyy. Ja voittavat Suomen mestaruuksia ja rotumestaruuksia. Pa’#%&lla kyynärillä ei tässä lajissa menestytä se on selvää. Siksi oli huojentavaa saada seuraavanlaista tulkintaa kyynäristä :
Kaikki kakkosen koirat ovat varsin samannäköisiä enkä tiedä mikä on oikea diagnoosi. Se belgianpaimenkoirien tietokonetomografiatutkimus, jonka teimme pari vuotta sitten (julkaistiin heinäkuussa) tuli siihen tulokseen että vastaava muutos (tosin lievempi) ei ole kyynärnviveldysplasian aiheuttama. Mutta varmaa vastausta siihen, mitä se on, niin minulla ei ole. Aika möykkyhän siellä on, mutta selkeitä muita nivelrikkomuutoksia ei ole.
Nyt mietimme tai oikeastaan se on jo päätetty, tietokonetomagrafiaan matkamme käy lähitulevaisuudessa. Minä haluan selvittää mikä tämä ”möykky”on , joka kyynärissä näkyy varjostumana ja joka tulkitaan dysplasiaksi? Minusta tämä on tärkeää koko rodulle, sillä näitä on varmasti enemmänkin. Kuvattuja on niin vähän ja prosentuaalisesti niissä kuitenkin on paljon ”vikaa”.
Aika näyttää!