Näin se aika kuluu. Tammikuukin on ohitettu. Päivänvalo on lisääntynyt tämän viikon aikana jo huimasti. Auringon näin ihka oikeasti tiistaina kun kapusin taas tunturiin päivällä. Siellä se mollotti, suuri tulenpunainen palloPahoittelen sähkölinjaa kuvassa. Tuossa tilanteessa sitä ei voinut välttää, pilvet liikkuivat nopeasti ja oli pakko räpsäistä. Joku ihmettelee miksi sellainen haloo auringosta? No oleppa näkemättä sitä 2 kk niin sitten tiedät! Ei tällaista elämystä etelä-Suomessa ehkä ymmärrä. Vaikka päivä on lyhyt aurinko näyttäytyy aina silloin tällöin. Täällä pohjoisessa se ei oikeasti näyttäydy.

Tottahan toki olen käyttänyt valoisuutta hyväksi koirien kuvaamiseen …

Ressu on ollut ”kunnon poikaa” jo pidemmän tovin ja se on aina linnuilla kun irti pääsee…

Woitolla ei ilmeet lopu,niitä on piisannut joka kuvaan. Se on kuin ilkikurinen pikkupoika, joka ei asetu kuvattavaksi naama peruslukemilla 🙂Woitolla on ollut viikon teema Billy Idol-tyylinen sivuvirne…Pakollinen ryhmäkuva on tällä viikolla myös napsastu

Ressu on kevyt kuin lintu. Se toisinaan liitää ja se on kaunista katseltavaa

Pikku Evitakin oli hetken paikoillaan sopivassa maisemassa. Juoksua tässä jännätään alkavaksi…

Reetun riemua

Evita ja Wanda auringonkajossa

Jepelläkin on ollut hetkensäMaisema kotiin tunturistaIsä, pojat ja pyhä henki(Woitto ja Evita takana) 😉Lepopäivänä riehuimme tuossa Ailigaslammen jäällä (lepopäivänä en siis kavunnut tunturiin)Törmäyskurssilla? Tuossa ei sattunut kuinkaan, onneksi!Jiihaa!Ressun mielestä ”lumi on valkoisempaa poroaidan takana” 😀

Tänään se tapahtui, aurinko näyttäytyi meille parin kuukauden hiljaiselon jälkeen. Pieni vilahdus siitä näkyi 17.1. päivänä jolloin se  nousi ensimmäistä kertaa mutta silloin oli pilviä edessä.

Pakkasta oli -17, siitä huolimatta Jame kaivoi talvikulkupelimme, reen ja asensi sen moottorikelkan taakse. Ressu ei oikein ymmärtänyt tämän vempeleen tarkoitusta ja se loikkasikin kerran kyydistä. Pidin siitä koko ajan kiinni kun se olisi halunnut loikata uudestaan…

Tällainen oli näkymä aurinkoon ja etelään. Aurinko ei vielä jaksanut nousta Palopään ylle.Tämä näkymä oli norskeihin Ailikkaalta. Tuolla ylhäällä kävi melkoinen viima mutta se ei meitä ja koiria haitannut. Varsinkin kun heti alkuun parivaljolle Ressu ja Woitto saatiin tilanne päälle…

Tässä Ressu odottamassa lupaa hakuvuoroon lähtöön…

Riekkotohtori ja peruskoululainen olivat siis hakuvuorossa heti alkuun. Woitto kävi tiedottamassa kerran mutta samaan aikaan näimme Ressun juoksevan hälyyttävän kovaa toisessa suunnassa. Keskityimme Woiton murheeksi tuohon nuorempaan, joka tulikin pian takaisin. Sitten tapahtui näin…Ressu otti seisonnan ja pian näimme Woiton tulevan sivulta kovaa vauhtia ja kuinkas kävikään?

Riekkotohtori itse tämäytti säestyksen oppipojalle. Tilanne purkaantui pian kun Ressu hoksasi, että siinä oli tuoreita kieppejä, joista tipit olivat vasta lähteneet. Olisiko Woitto ollut jo näillä tipeillä?

Hikihän tässä alkoi jännityksestä nousta otsaan. Kyllä se tekee ihmeitä kun koirilla alkaa olla tilanteita. Ei sitä huomaa edes polttavaa viimaa!?!

Wanda oli taas vauhdissa mutta en antanut se tänään veuhtoa mielin määrin. Onhan leikkauksesta kuitenkin vasta 2 viikkoa.

Eikä sillä näytä olevan kylmäkään vaikka karvaa puuttuu vielä mahastaKaikkiin koiriin tuli vauhtia kun pikkasen löytyi tuoreita jälkiä. Muita tilanteita emme kuitenkaan saaneet aikaan ja sekös harmittaa uurastavien hakijoiden takia. Evita haki todella hyvin ja sille olisin suonut lintuja. Ikävää kun niitä ei sitten ollut…Jeppekin paineli menemään kovalla maalla kuin aropupu. Tässä kuitenkin ollaan hengähtämässä…Reetu nautti silminnähden kovasta ja vähälumisesta maastosta…

Woitto osaa kaikenlaisia ilmeitä ja eleitä. Siitä tulisi loistava hahmo Walt Disneyn piirrettyihin.

Tässä vielä maisemaa kun lähdimme pois, aurinko laski jo ja hämäryys valtasi tunturin

Onpa ihanaa kun kevät saapuu!

Lähdimme tänään koirien kanssa taas kerran katsastamaan onnetonta riekkotilannetta tuohon Ailikkaalle. Noh kauhean rapeaa ei ollut lintujen suhteen. Jälkiä löytyi eli ainakin joskus lähiaikoina riekkoja on ollut syömässä pajukoissa.

Päivä oli taas tolkuttoman pimeä. Olen ihan kypsä tähän valottomuuteen, en kestä kun kuvista tulee epätarkkoja. Ensi talveksi hankin valovoimaisemman putken muuten sekoan.

Tässä kuitenkin parit surkeat otokset …

Evita
Wanda-muori oli aivan hurjassa vedossa. Sitä sai melkein kiikareilla etsiä tunturista. Muorilla otti vähän pattiin tuo sairausloma steriloinnin takia…

Ressulla olemme varmuuden vuoksi pitäneet GPS-tutkapantaa. Ihan siksi koska se teki parit vähän pidemmät keikaukset ja minä, emäntä, olin huolissani. Meillä oikeastaan meni tiet ristiin ja minä hätäännyin. Hätäännyin siksi,etten vielä täysin tunne pojan kujeita.

Ei Ressu koskaan ole pannalla mitattuna ollut 400-500 metriä kauempana. Kuruissa vaan on ollut lintujen jälkiä ja sillä on vähän taipumusta jäädä tarkemmin tutkimaan niitä jälkiä niinkuin kunnon riekkotutkija ikään. Tutkijoillahan tavataan hajamielisyyttä ja työhönsä uppoutumista niin, että ulkomaailma saattaa kadota? No jotta emäntä on koiransa löytänyt on tutkijalla täytynyt olla nykyteknologiaa matkassa. Tutkijathan saattavat uppoutua niin täysin työhönsä, etteivät myöskään kuule mitään. Näin on vähän Ressulle käynyt…

Tänään kokeilimme miten yhteistyö onnistuu ilman kaulassa möllöttävää pantaa ja ihan hyvinhän meillä meni. Ressu löysi ulkoilun ainoan riekon, seisoi sen hienosti ja jäi paikalleen kun lintu siivittyi.Tässä Ressu näyttää upeaa esimerkkiä kontaktin otosta ennen kuin se sai luvan lähteä hakuun.

Woitto oli aika maassa kun lintuja ei löytynyt enempää ja se ainoakin meni kakaralle. Woiton ylpeään olemukseen ei tosin masennus vaikuta kuten kuvasta näkyy 🙂

Pimeää oli. Jepestä ja Reetusta ei onnistuneita räpsyjä tullutkaan. Kotitalomme sain kuvattua kun tulimme vähän eri kautta alas tunturistaKuten kuvasta näkyy Teno juoksee siellä takana ja Norjahan se siellä vastarannalla köllöttää. Lunta on todella vähän tammikuuksi.

Pakkasta ei ollut kuin -6, tuuli oli leppoisa. Aurinkoa kaivattiin…

Wandan on toipunut hyvin ottaen huomioon yllättävän kuumeen nousun viimeviikon puolivälissä. Lämpö kohosi mitä ilmeisimmin nisäkasvaimen poiston aiheuttamasta verisen kudosnesteen kertymisestä vasempaan takajalkaan.

Takajalka turposi kintereeseen asti ja yhtenä päivänä Wanda ei päässyt ylös kun jalka oli niin turpea.kuvassa verisen kudosnesteen määrä oli vielä pientä. Se täytti lopulta koko takareiden.

tikit otettiin eilen tiistaina 20.1. pois ja nyt haava näyttää tältähaavassa on pieni reikä ja sulavia tikkejä vielä jokunen jäljellä.

Wanda on ollut jo tunturissa mukana pitkillä lenkeillä ja nyt eletään ihan normaalia elämää.

Jännityksellä odottelemme Evitan juoksun alkua. Ainakin se vaihtaa karvaa ja on ihan räjähtäneen näköinen karvapallo.

Näin se vinkkasi meille yhtenä iltana, että ”voiskos joku vähän kammata…?”

kuten joku voi huomata, sohvat ja erityisesti käsinojat ovat muutamien elukoitten mielestä heille tehty…?!?!

Aurinko näkyy jo jos vain olisi kirkas taivas. Odotan malttamattomana pilvetöntä päivää, että pääsen kuvaamaan. Oloni on ollut aivan onneton kun en ole voinut valonpuutteen vuoksi kuvata hetkeen(siis objektiivini ei ole tarpeeksi valovoimainen)

Ei täältä sen kummempia tällä kertaa…

Päädyimme steriloimaan Wanda-muorin kun sen ja Evitan juoksujen väli muodostui niin pitkäksi, että tällaisen uroslauman kanssa se olisi ollut turhaa hermostusta ja härdelliä uroksille. Ja Wanda on jo kohta 10-v. eli saa elellä lopun elämäänsä ilman näitä ”naistenvaivoja”.

Wandalta leikattiin samalla pieni nisäkasvain, joka sillä oli jo jonkin aikaa ollut. Se nappi ei ollut muuttunut mihinkään mutta samalla nukutuksella saatiin sekin pois. Ja sitten siltä löytyi vatsa-ontelosta iso kysta, joka yllätti meidät täysin. Wanda ei ole tätä mitenkään erikoisesti oireillut. Ties kuinka kauan siellä ollut? Sitä ei kyllä saatu leikattua pois kun se sijaitsi niin lähellä isoja suonia…mutta onhan sieltä nyt kohtu ja munasarjat pois tieltä.

Potilas on tässä jo sopeutunut tilaansa. Aamulla se olisi vielä voinut katseellaan tappaa minut, sen verran äkäisiä katseita sain.

Yritin pyydellä muorilta anteeksi, että itsekkäistä syistä sillä on nyt kipuja ja vielä kerroin, ettei niitä juoksuja tule enää mutta Wanda ei oikein ollut halukas anteeksi antoon ja ymmärrykseen.

Wanda on hieno potilas, rauhallinen ja kiltti. Sitä ei kiinnosta tuo haavakaan lainkaan.

Huh, tulipa näitä väännettyä selkä vääränä. Mutta lopputulokseen olen tyytyväinen. Nyt saan helpommin itse tehtyä muutoksia kun olen nämä alusta loppuun itse tehnyt…Tervetuloa!