Otto Ramelit saa tässä kohdin unohtaa :D…
Pieni punainen kanakoira, Ailigaslammen A-peli, on lyhyen pian 16 viikon mittaisen elämänsä aikana ehtinyt jo vaikka mitä ja toisaalta ei sen kummempia. Meillä koiranpennut oppivat metsästyskoiran elämään melko nuoresta. Pohjoinen sijaintimme antaa hienot puitteet pennun maastonkäyttökyvyn esiintuloon. Liikun jo hyvin nuoren pennun kanssa paljon sekä tiheässä, että avoimessa maastossa.
Vaikka meillä on suuri lauma koiria ja pennun emäkin asuu samassa taloudessa, on Aapeli kuitenkin täysin kiintynyt minuun ja isäntään, sen ohjaajiin.
Aapeli osaa jo tutkia hajuja itsenäisesti. Se nostaa kuonon tuleen ja lähtee hajuja kohti. En kiellä siltä mitään mitä se maastossa tekee. Metsästysetterin kuuluu olla itsenäinen ja sen tekemisiin maastossa ei pidä sen kummemmin puuttua.
Hieno lokinraato…
…ihan itse löydetty!
Aapelia kasvatan vielä paljon palkitsemisen kautta. Metsästyskumppanuus muodostuu täydestä luottamuksesta, ei pelkän rangaistuksen kautta. Olen nähnyt koemaailmassa hyviä koiria, joista näkee, ettei suhde ohjaajaan ole luottavainen. Tällainen koira metsästää itselleen, ei ohjaajan kanssa. Irlanninsetterin ollessa kyseessä on omistajan saavutettava koiran kunnioitus – ei toisinpäin. 
Pikkulintuseisonta :), huom! pysty asento – ei hajuun vaan näköön perustuva asento
En ole nähnyt yhtään toimivaa koira-ohjaaja-suhdetta, jossa toinen osapuoli alistaa/nujertaa setterin luonteen siltä pois. Irlanninsetteriä kuvaa ilmaisut ”vapaa taiteilija” tai alkuperämaan kirjallisuudessa vilahteleva ”free spirit”. Näemme kaikissa Irlanninssa otetuissa kuvissa setterin piikkipannoin varustettuna ja jos koirasta on otettu kuva missä se istuu niin se on lähestulkoon aina myös kiinni jossain kepissä. Mistä tämä kertoo? Hallitsemattomasta koirasta? Hurjasta kovapäisestä tapauksesta? Vai siitä, ettei sen koiran elämää hallita kuin linnun lähdettyä lentoon? Kokeissa palkittuja ja kokeissa valokuvattuja nämä kaikki ovat kuitenkin olleet… free spirit, eh?
Nautin valtavasti Aapelin äitiänsä hurjemmasta luonteesta. Oli Evitakin villi ja hurja mutta sen kanssa tein virheen kun puutuin sen tekemisiin nuorena. Nyt yritän olla puuttumatta ja Aapeli saa kasvaa melko luonnonlapsena. Tottakai paikalla-olo- ja luoksetulo-harjoitukset ovat koko ajan käynnissä. Mutta maastossa en puutu siihen mitenkään. Kun se ”hakee”, se saa mennä. Suurin virhe on puuttua pennun etenemiseen pillillä tai muuten. Siksi ympäristö missä se on vapaana tutustumassa maastoon pitää olla turvallinen ja laaja. 
Aapelilla on jo ollut yksi lyhyehkö jänisajo ja törmäyksiä riekkoihin. Sen mielenkiinto riistaan on selvää. Tämä onkin vaarallisinta aikaa pienen pennun elämässä kun kaikki liikkuva kiinnostaa, eikä vielä ymmärretä esim. paikalla-käskyä juurikaan. 
Toisaalta omistajan kannalta tämä aika on hauskinta. Kannustus ja tukeminen on vielä helppoa kun missään nimessä matkallisesti pentu ei vielä mene kauas. Sekin muuttuu pian.
Hampaiden vaihtuminen on monilla alkanut ja ainakin Aapelilla on menossa pienehkö uhmakausi. Se jo miettii miksi totella, mitä siitä hyödyn? Joskus keskustelemme siitä Miksi?-asiasta… 🙂
mutta toistaiseksi Aapeli nauttii vielä pennun elämästä pitkään…
Aapeli hakee hienosti vastatuuleen kuono ylhäällä… muutenkin sen kunto on jo aika hurja ja lihasta on melkoisesti
Lopun voi arvata. Juoksin apuun sillä puronpenkat ovat jyrkät, eikä Aape päässyt ylös omin avuin. Mutta Aape ei moisesta uintiretkestä säikähdä. Lauloi vain kovasti kertoakseen mitä tapahtui 😀
Aapeli isännän kanssa kalassa
Ja tulihan sitä saalista…
Sitkeällä hakemisella löytyi yksi pieni poikuekin. Tässä Woitto… ja Woiton nosto oli räväkkä
Woitto on kyllä uskomaton koira. Woitto täyttää lokakuussa 9-vuotta ja sen haku oli 1km sivullensa eli yht. 2km. Tämä koira jos mikä peittää maaston. Kyllä muutkin hakivat hyvin mutta Woiton kokemus tekee siitä mahtikoiran. Nuoremmilla on ollut huonot lintuvuodet kehittyä. Woiton nuoruus oli lintuja täynnä…
Toivottavasti Aapelin nuoruus olisi yhtä linturikas kuin Woitto-enon 🙂
Paljon on opeteltavaa ja elämä pysyy mielenkiintoisena…
Syy tähän oli tyynyn alle piilotetut namit. Allu päätti mennä tyynyn läpi :D. Hyvä Allu, siitä se lähtee!
Kauhea ikävä on kaikkia ja olisi mahtavaa saada nähdä niitä ihan livenä…
Kuljimme maasto-autolla melkoista ”vuoristorata-tyyppistä”-tietä. Loppumatkan annoin koirien juosta ensi-innostustaan pois ja isäntä jatkoi autolla pihalle asti.
Pienimies Aapelikin oli ihka ensimmäisellä maastoreissullaan. Se on kyllä aivan mahtava reissumies, kotiutuu joka paikkaan hetkessä.
Mökki takapihalta 🙂
ja etupihalta. Meillä on ihan kivat pihat. Varsinaisia pihasuunnitelmia ei ole 😀
Aapeli nautti suunnattomasti suojuoksusta
Väliin mahtui leikkiä esim. tiskirätin repistä 🙂
Aapelikin seurasi täpinöissään. Tiedossa oli, että reissu on Aapelille mahdoton. Olin varautunut keskeyttämään laskennat omalta osaltani. Jakauduimme kahtia niin, että Jame otti työskentelevät koirat ja meni linjalle ja minä oikasin Aapelin ja lepovuorossa olevien kanssa.
Koska näkyvyys tunturissa on kilometrejä, Evita ja Wanda seurasivat silmä tarkkana ensimmäisessä vuorossa olevia.
Sitten oli likkojenkin vuoro. 2km käveltyämme pidimme paussin. Yritimme sulloa Aapelin rinkkaan mutta Aape oli toista mieltä :). Päätimme, että minä erkanen Aapelin ja Wandan kanssa kuivemmalle maalle ja jään sinne odottamaan Jamea ja muita. Aapeli saikin ottaa 45min torkut takkini alla
Sinä aika alkoikin jängällä tapahtua…tietenkin. Sain kuvattua tosi kaukaa edes jotain…
Woitto seisoo, Jeppe säestää…
Ja riekko ilmassa. Tuosta tilanteesta löytyi 4 poikasta, kukko ja naaras eli yht. 6 lintua!
Herättyään Aapeli sai vähän evästä ja taas jaksettiin jatkaa. Jame ja muut koirat tulivatkin pian…
Wanda oli vähän kade kun muut olivat päässeet linnuille…
Keli oli mitä parhain ja tuuli sopiva
Aapeli jaksoi kirmata alas mökille mutta siellä uni tuli välittömästi. 
Ja tuli se uni muillekin heti…
Iltapisulla Aapelin yllätti raekuuro, joka laskeutui tunturinrinnettä hiljalleen…
Lauantai-aamuna maistui taas leikki Evita-mamman kanssa…
Tässä vaiheessa on syytä hurrata ! Mutta sitten kun kuvattiin myös etupää niin hurraukset hieman laimenevat. Englanninsettereiden PeViSassa ei vaadita kyynäriä kuvattavaksi. Minä kuvaan koska kanakoiraurheilu on rankka laji ja ennenkaikkea tunturissa. Koiran kehosta yli 60% nojaa etupäällä, joten etupää on yhtä tärkeä kuin takapää.
Jepellä on lievät muutokset ja irtopala, joka voi olla onnettomuuden aiheuttama, liukastuminen tai muu sellainen. Tosin se ei ole koskaan oireillut eli ontunut mitään raajaa. Eikä toistaiseksi kyynärät sitä haittaa.
Punaisessa setterissä tätä vikaa on huomattavasti vähemmän. Mistä se johtuu? Olisi mielenkiintoista tietää. Rodut kun ovat kohtuu samanpainoisia. Ruumiinrakenteessa ei ole merkittäviä rakenteellisia eroja. Periytymiskaavan kuvittelisi olevan samnlainen kuin lonkkavian eli monen geenin aiheuttamaa ja tulee molemmilta puolilta?
Evita haki ihan mielettömän hyvin ja laajasti. Isot pojat kärsivät vielä kohtuu lämpimästä kelistä. Kaikki vesilammikot olivat kuivia. 
Jeppekään ei ollut löytänyt vettä ja se vie isosta koirasta mehut melko nopeasti.
ja hyökkäykseen!
Tällä kertaa kohteena oli Suuri-Idoli Woitto
Woitto on ollut aivan mahtava Aapelille. Sen kärsivällisyys pentua kohtaan on ihailtavaa.
Ressu ja Reetu jatkoivat siitä mihin eilen jäivät…
Joki oli peilityyni
Ukkospilviä kerääntyi Karigasniemen suuntaan
mutta pilvet eivät haitanneet kun Evita aloitti porukan vetämisen leikkiin
Aapelikin meni perässä kuin miehet ikään 🙂
Aivan mieletöntä, että sain uitettua koiria kunnolla myös täällä Utsjoella. Uivathan ne jo etelässä…
Olipa mieletön elokuun alku. Nyt saa syksy tulla. Emäntäkin sai loistavan värityksen talven varalle 😀
Tässä mennään vastavirtaan
Ressu yrittää pysyä Woiton vanavedessä 😉
Ehti nämä kreisit hetken hengähtääkin…
On aivan mahtavaa kun tuolle saarelle pääsee. Ei näillä helteillä voi koiria muuten liikuttaa… No kohta nämä loppuvat ja pääsemme laskemaan riekkoja 🙂
kennel Ailigaslammen 