Ailigaslammen Buolaš eli Välkky aloitti koeuransa maaliskuun alussa ensimmäisissä tunturikokeissa tutustumalla parihakuun ja koeporukan mukana oloon. Ensimmäinen koe oli keliolosuhteiltaan ehkä järkyttävin mitä voi olla oli sitten kyseessä nuori taikka kokeneempi koira. Hakueränsä Välkky aloitti aina hyvin mutta nuorelle koiralle tyypilliseen tapaan into loppui lyhyeen.
Odottelimme pari viikkoa ja haimme lintutilanteita, jotta nuori koira saisi uudestaan syttyjä. Välkky saikin hienoja tilanteita maaliskuun viimeisellä viikollaNuori koira ei paljon muuta tarvitse kuin lintuja ja tilanteita ja pientä syttymistä hakuun alkoi tulla.
Lauantaina 28.3. Välkky oli kokeessa toista kertaa elämässään ja muutos parin viikon takaiseen oli huomattava. Paritoverit, eikä muu koeporukka kiinnostanut enää yhtään ja koko koe-eränkin se jaksoi hakea ilman pysähtelyjä. Pysähtelyt ovat varsin tavallisia nuorelle koiralle, joka ei vielä ihan tiedä mitä tehdä.
Lauantaina Välkky sai hakuaikaa 69 min ja yhdessä erässä sillä oli törmäys riekkoon, jota kunnioitti hienosti.
Sunnuntaina mietimme jaksaako pieni koira edellispäivän rankan rupeaman jälkeen hakea lainkaan mutta päätimme kokeilla kuitenkin. Kasvattaahan tuokin päätä ja kestävyyttä. Ja jos koira väsyy liikaa niin sitten lopetetaan.
Koepäivä päättyikin sitten mukavasti kun Välkky sai seisonnan ja isäntä ehti juuri tilanteeseen ennen kuin linnut lähtivät ja ampui ilmaan kuten kuuluu.Näillä ansioin Välkky sai NUO3 tuloksen vain 1 vuoden ja 3 päivän ikäisenä! B-pennut viettivät 1-vuotis syntymäpäiviään 26.3.
Ailigaslammen B- pentueesta on nyt palkittu 2 urosta vain vuoden ikäisenä 🙂 Baján 11kk ja 2vkon ikäisenä NUO2 tuloksella Norjasta ja nyt Buolaš NUO3 tuloksella
En voisi olla tyytyväisempi ❤ ❤ 😀