Evita käväisi suorittamassa noutokokeen kun edellinen lappu vanhenee 26.9. Helppo nakki pienelle punaiselle vaikka riistana olikin tällä kertaa vieras laji teeri…
Arkistot kuukauden mukaan: syyskuu 2010
Ailigaslammen Aatu Kultamalja 3. 2010 !
Niinhän siinä sitten kävi, että Aatu sijoitettiin 3. nuorten englantilaisten kanakoirien katselmuksessa Kultamaljassa.
Aatu esitti päivän aikana valtavaa kestävyyttä ja tyylillisesti upeaa hakua. Lintutyö jäi tekemättä vaikka sillekin annettiin mahdollisuus. Nuori koira, ”vieraalla”ohjaajalla, kokemattomuus, valtava reissuväsymys , märkä keli = ei hyvä.
Finaaliin pääsy oli kasvattajalle jo suuri voitto, sijoitus 5.parhaan joukkoon vielä suurempi voitto.
Hienoa Aatu ja kiitos koiran omistajille Petterille ja Annelle koiran ”lainasta”!
Ailigaslammen Aatu Kultamaljafinaaliin!
Syksyn reissut ovat tuottaneet tulosta Ailigaslammen kennelin punaisille koirille. Pentuetapaaminen Teuvalla oli niin hedelmällinen,että Ailigaslammen pennut saivat hurjasti kehuja Kultamaljakarsinnassa 17.9. Lapualla.
Luka (A. Aslak) pääsi iltapäivälle lähes täydellisellä lintutyöllä. Laatuarvostelukokeessa suoritus olisi ollut NUO3 arvoinen. Mutta koska Kultamaljassa ei jaeta palkintoja, pääsy iltapäivälle oli jo hieno suoritus kokemattomalta isännältä ja nuorelta koiralta!
Meidän matkassa ollut Aatu(om. Petteri Valle, Utsjoki) esitti sen verran tyylikästä hakua, että tuomari rankkasi Aatun Kultamaljafinaaliin!! Nyt tarvitaan lintuja, että Aatu saa näyttää osaamisensa.
Aapeli ja muu lauma ovat saaneet osoittaa osaamistaan peltoaukeilla koko viikon. Jos Aapelilla ei olisi kivespuutosta, olisi sekin rankattu varmasti parhaimpien joukkoon. Se on itse asiassa hivenen parempi hakija kuin Aatu. Linnunkäsittelykin kehittyi Kauhavalla huimasti. Lauantaina Aapelilla oli 2 seisontaa märässä kelissä fasaanille!
Fasaanitilanteen jälkeen pidimme Aapelin kanssa pienen miettimishetken…
Reetu löytää peltopyyt hetkessä…
Hieno viikko takana ja jännittävä finaalipäivä edessä…siitä sitten myöhemmin 😉