Arkistot kuukauden mukaan: syyskuu 2012

Rose on Kultamalja 4. !

Isännän jäädessä Jepen, Ressun ja Reetun kanssa riekkojahtihommiin, minä ja loput koirat lähdimme pohjanmaalle valmistautumaan Rosen Kultamalja-kilpailuun.
Vietimme mahtavan viikon Kauhavalla ja koirat saivat hienoja tilanteita fasaaneille ja mikä tärkeintä Rose pääsi peltopyille…Rose hoiti tässäkin tilanteessa pyyt kuin vanha tekijä.
Itse kilpailun karsinta oli perjantaina 21.9. Yhteensä 65 nuorta koiraa oli ilmoitettuna mukaan kilpaan.

Perjantain karsinnassa Rose teki täydellisen lintutyön nostoineen peltopyille ja tämä erittäin korkealuokkaiseksi luokiteltuna siivitti paikan ensin iltapäivälle ja sieltä matka jatkui sunnuntain finaaliin!

Kuvaaja ei päässyt varsinaista lintutyötä ikuistamaan kun tilanne oli pystyviljan reunassa. Rose hoiti homman upeasti ja emännän syke kohosi melko korkeaksi tilanteessa. Ammuin ilmaan ennenkuin edes komensin Rosea istumaan. Tosin Rose istui heti lintujen lähdettyä itse!

Perjantai oli selkeästi Rosen päivä.

Finaalipäivä oli kostean pilvinen ja jännitystä oli ilmassa melkoisesti.Kaikki finalistit

Rosella ei ollut lintutyötä vaikka mahdollisuus kerran olisi ollut. Kultamalja 2012 4.sija oli enemmän kuin oli tavoite. Tavoite oli paikka finaalissa, kuten melkein kaikkien meidän koirien kohdalla on käynyt 🙂Ensi vuonna sitten Derbyyn!

Ruskaretkeilyä

Elokuu on sujunut kanakoiramaisissa merkeissä ensin Lapin kanakoirayhdistyksen leirillä ja sitten muutoin vaan maastoa tutkaillen.

Leiri pidettiin tällä kertaa tunturimökillämme. Majoitus siis vanhassa kammissa ja Kammintuvassa ja maastoina ympäröivät tunturit. Melko köyhältä vaikutti lintutilanne vielä tuolloin elokuun 24.-26.. Tunturi oli rutikuiva ja marjaton.Onneksi kelit olivat kohdallaan koko viikonlopun!

Kasvateistani Aarnituli oli isäntänsä kanssa matkassaAllulla oli yhdessä tilanteessa vahvat käryt linnuistaPirulaiset taisivat vaan juosta alta pois ennen kuin isäntä oli ehtinyt koiralle? Niitä etsittiin monen koiran voimin mutta toisinaan jänkään on linnulle helppo piiloutua 😉

Rose esitti erinomaista hakua koko leirin ajan.

Kuin myös Aapeli.

Viikon päästä leiristä elo-syysvaihteessa käväisin Ailikkaalla ja heti alkoi tapahtua. Evita seisoo ja Reetu säestääJeppeAapeli odottaa vuoroaJeppe löysi pienen poikueen, 1+ 3 lintua. Emolintu oli todella kesy ja antoi kuvataRuskan värit ovat olleet aika mahtavatMeillä on ollut myös gordoninsetterivierasWoitto on upeassa kunnossa vanhaksi koiraksi. Kohta tulee 12 vuotta täyteen…