…mutta ennen sitä kävimme Aapelin Allu-veljen perheen mökillä Hirvensalmella. Allu elbailee mökin rappusilla.
Pennut tunsivat tietenkin toisensa ja riemu oli ylimmillään kun tapasivat. Myös Evita oli innoissaan pentunsa näkemisestä. Evita oli aivan mahdoton leikkimään pentujen kanssa.Allun piti vähän astua veljeään, jolla oli mahtava kaarnanpala.
Allu on ilmeeltään kuin äitinsä Evita. Molemmat pojat ovat kasvaneet tasaisen kauniisti. Aapeli on edelleen himpun isompi
Pidän molempien ruumiinrakenteesta. Kulmauksia on riittävästi, enkä usko, että nämä pennut jäävät liian pieniksi. Tuntuvat jämäköiltä, eikä miltään hyttyseltä. Ja se onkin tavoite. Ei käyttökoirakaan saa olla liian köykäinen.
Allu
Aapeli
Veljekset kuin ilvekset 🙂
Hirvensalmen rantakaislikot tarjosivat Jepelle kokopäivänpuuhaa pikkukalajahdissa.
Ja Ressu jatkoi ”laiturin”nokassa tähystelyä. Vesi oli lämmintä ja uimamaistereita oli liikkeellä…
Ja väsy tuli aina välillä.
Kiitos vielä kerran Anu ja Klasu! Meillä oli ihanaa.
Tuliaisina toimme kilon punkkeja. YÖK! Utsjoella ei ole enää mäkäräisiä, joten olimme juuri oikeaan aikaan lomalla. Helle on mitä ilmeisimmin tappanut ainakin jonkun satsin. Lähes 3 viikkoa tuli reissussa oltua. Koirille ja erityisesti Aapelille matka oli erittäin opettavainen kokemus. Aape onkin aivan mahtava reissaaja.
Kotiintulo oli riemuinen ja Aapeli juoksi kaikki paikat läpi ja lauloi innosta 😀