Arkistot kuukauden mukaan: huhtikuu 2011

Pääsiäispäivä tunturissa

Luonto soi meille upean pääsiäispäivän tunturissa. Aurinko paistoi ja tuuli oli hyvin tyyni. Onneksi tuuli sen verran, että koirien kanssa onnistuimme pariskuntien laskennassa. Riekot ja kiirunat ovat osin hakeutuneet pareihin mutta selkeää soidinta ei vielä näy.

Kaula on vasta vähän muuttanut väriä. Soidinpuku ei ole vielä täydellinen

Siksi pystymme vielä lintujen soidinta häiritsemättä käydä niitä ja niiden soidinalueita tarkkailemassa. Missään nimessä meillä ei ole tarkoitus ahnaasti ja itsekkäästi häiritä kallista riistaa.Monet koiraat olivat vielä ilman morsianta…

Aapelille nämä hivenen kesymmät linnut ovat parasta harjoittelua seisojaksi. Aapeli on pienestä asti ollut erittäin kovavauhtinen. Kovan vauhdin ja kokemattomuuden  johdosta se saa hajun liian myöhään kirsuun. Aapeli on myös luonteeltaan melko itsepäinen ja tottelevaisuus on vähän mitä on. Jos Aapeli on lähellä ohjaajaa, tottelevaisuus on hyvä. Mutta Aapeli on jo niin vanha ketku, että se tietää koska välimatkaa on tarpeeksi isäntään tai emäntään. Sen seisontaa olemme saaneet odottaa ja nyt päätimme viedä sen liinassa linnuille, joiden tiesimme olevan sille piilossa mutta haju tuli otollisesti nokkaan.

Käry on käynyt kirsuun...

Kun nuorta koiraa vie linnuille liinassa on äärimmäisen tärkeää, että se saa hajun. Näköseisonta voi kiihottaa koiraa vetämään liinaa kireälle ja jos se olisi vapaa niin päällehän se ryntäisi. Monesti näkeekin aivan vääränlaisia ”seisontoja”. Koira kiskoo liinaa/remmiä kireälle ja sen sanotaan seisovan?! Ei, se ei ole seisonta. Seisonnassa koira ei vedä vaan on kataleptisesti paikallaan, näin…

Oikeaoppinen liinassa seisottaminen

Tässä tilanteessa on tärkeää päästä kehumaan nuorta koiraa ja sitä pitää voida jopa silittää näin…

"Hyvä poika"

Koira on rauhallinen ja sille puhutaan rauhallisesti. Jos näyttää siltä, että lintu pysyy paikallaan annetaan koiran seistä hetki rauhassa. Me emme antaneet tässä tilanteessa ja tämän koiran kohdalla nostoa. Aapelilla ei ole ongelmia noston kanssa, päinvastoin! 🙂 Aapelille on äärimmäisen tärkeää tässä vaiheessa oppia ymmärtämään, että lintuja ei ajeta ilmaan ilman lupaa.

Linnun lähtiessä koira ei yritä perään vaan liina on löysä edelleen

samat hommat emännän kanssa. Liina löysä koko ajan...

ja seisonta

Nämä muutamat harjoitukset eivät tarkoita sitä, että seuraavan kerran se seisoo varmasti. Mutta sille on jätetty päähän kehujen kera ajatus siitä miten pitäisi toimia.

Woitto-paappakin pääsi seisomaan

Aapelille ei ole ollut merkitystä sillä että se on nähnyt lauman muiden koirien seisovan. Eikä koirat opi tätä hommaan niin. Nämä ominaisuudet ovat geeneissä…

Yksinäinen kiirunakoiras

Reetu oli tänään taas ilmiömäinenOn se elukka! 😀

ja loppuun harvinainen perhepotretti 😀 kuva Tarja Länsman

Kevät etenee vauhdilla…

Eräkuksa on nyt katsottu ja Aapelin karkaamiselle naurettu 😀

Olemme viettäneet mahtavan loman tunturimökillämme Kelit suosivat kohtalaisina. Aurinko paistoi lähes joka päivä mutta tuuli oli kovaa…Woitto sai spesiaaliretken isännän kanssa ja löysi tietenkin kiirunoita. Woitto nautti tunturielämästä vaikkei sitä joka reissulle mukaan enää otettukaan.Englantilaisemme kunnostautuivat tällä kertaa linnunlöytäjinäReetu ja Reetun riekko

Sitten vuorossa Ressuja Jeppe 🙂

Teimme samalla havainnoistamme Metsähallitukselle havaintopäiväkirjaa. Ihan mukavasti näitä lintusia nyt näkyi