Arkistot kuukauden mukaan: heinäkuu 2008

Uuret reenit takana ja kameran asetukset kohillaan

Käväisimme taas Levajoella noutoharjoituksissa. Kuten arvelinkin Jepellä meni tänään paljon paremmin kuin viime torstaina. Nouto ei takkuillut juurikaan, hieman hitautta on damin suuhun otossa mutta riekko tuli vauhdilla ja ote piti upeasti IRTI-käskyyn asti!!

Evita oli juoksuisena mukana ja Eville tehtiin nouto niin, että kentälle oli laitettu 5 damia, jotka sen piti hakea yksi kerrallaan. Ihan se ei hiffannut, että niitä piti oikeasti hakea mutta toi kuitenkin kaikki viisi hienosti. Riekon nouto olikin sitten ihan peace of cake 🙂

Tuli hyvä mieli kun molemmat toimi moitteettomasti!

lisää kuvia albumeissa…

Sain kameran asetukset toistaiseksi taas mieluisalle kohdalle ja näitä otoksia on myös albumeissa

Noutotreeneissä

Aloitimme noutotreenit Levajoella Norjassa sikäläisten labradorinnoutajien kera. Eniten treeneistä on”apua” Jepelle. Alue on hevostila, jossa on paljon häiriötekijöitä. Treenialue on ratsatuskentän vieressä. Ja kuten kuva-albumin kuvista näkee, Jepellä oli muutakin mielessä kuin damin nouto. Hyvin se lähti damia hakemaan: Täysillä kuin ammus ja pari metriä loikkasi damin ylikin. Damin oli jo melkein hyvässä otteessa kun Jepen kirsuun kumpusi herkullisten hevosenkikkaroiden tuoksu. Sitten vaihdettiin damia ja suuntaa ja houkutelun jälkeen poika toi damin minulle. No ensi kerralla Jeppe muistaa paikan ja toivottavasti alkaa keskittyä siihen mitä pyydän sen tekemään.

Evitalla alkoi muutama päivä sitten juoksut mutta otin sen kuitenkin mukaan. Sain luvan tehdä noudot sen kanssa kun muut olivat valmiit. Ei häiritty muiden urosten noutoja. Se on kyllä uskomaton likka. Tuosta vaan autosta sen haettuani se keskittyi täysin tehtäväänsä. Haki kaksi damia yhden kerrallaan ja luovutti istuen. Ja vauhtia oli kuten kuvista näkyy.

Ensi viikolla uudet treenit… 🙂

Treenipäiväkirja

Heti ”kesälomalta” kotiuduttuani aloitin sekä itselleni, että koirille syksyn metsästyksiin valmistavan kunnonkohotusohjelman. Pyrin pitämään sen koirille mahdollisimman monipuolisena. Oma tavoite on jaksaa juosta 10km kevyesti, 150 sykkeellä. Henkilökohtainen sykeraja on meikäläisellä tavallista korkeammalla. Näin on ollut aina vaikka olisin kuinka hyvässä kunnossa.

Maanantai: Lenkki 5 – 7km + koirille on nyt säiden salliessa kuulunut uintia 30min -tunti

Tiistai: Koska on ollut hellettä niin uintia, paljon ja useasti päivän aikana

Keskiviikko: Lenkki 9-10km

Torstai: Lepo

Perjantai: Mäkivetoja 50-100m x 5-10, sekä koirille, että minulle (tää onkin mulle raskas treeni)

Lauantai: mahdollisuuksien mukaan vapaana juoksemista. Tunturin huiput ihanteellisia tähän, koska pesiviä lintuja ei ole siellä missä ei ole aluskasvillisuutta…

Sunnuntai:Lepo

Toinen viikko menossa ja hyvin kulkee, minulla siis. En ole juossut 8 vuoteen ja selkäleikkauksestakin piti kulua 2 vuotta, ennen kuin tämä oli mahdollista. Ja voi että olen onnellinen… 🙂