Arkistot kuukauden mukaan: kesäkuu 2009

Me olemme ihan pihalla ;)

Kesä on parhaimmillaan Utsjoella. Nyt nautimme lämmöstä sillä viileät kelit ovat ilmatieteenlaitoksen mukaan tulossa taas sulostuttamaan suveamme.IMG_9663-1Allu istuskelee vanhan Tenonveneen edessä

IMG_9664-1”altakulmain”-Aapeli ja Aava

IMG_9666-1Aslak eli Luka seisoo miehekkään leveästi 😉

IMG_9668-1Aku löysi mahtavan tähystyspaikan

IMG_9672-1”altakulmain”-Aatu. Tuon lisänimen saa kun katselee maailmaa kuinkas muuten kuin altakulmain 🙂

IMG_9678-1Aura tasapainoilee. Aura keksi sisarensa Aavan kanssa miten tarhasta pääsee maailmalle ja sitten mentiin. Yhtään ei tyttökaksikkoa voi jättää valvomatta pihalle…Kääk! Mitä näistä tulee?? 😀

IMG_9682-1Pennuilla on loistavan vahva noutamisen tarve. Luka ja pihalla lojunut hanska.

IMG_9692-1Yllätin pennut laittamalla kannon nokkaan pakkasesta riekon. Aku oli ensimmäisenä tutkimassa sitä. Tuohan ei tuoksu muulta kuin pakastetulta materiaalilta mutta kiinnosti se heti.

IMG_9698-1Kohta sitä tutki moni muukin

IMG_9706-1Aapeli päätti isännän elkein viedä sen muilta pois 🙂

IMG_9708-1”Melkoinen homma” sanoo A-Peli 😀

Viikonloppu lähenee ja muutamat pennut lähtevät uusiin koteihinsa. Vara-emännän suru on puserossa mutta pakkohan näiden ihanuuksien on päästä sulostuttamaan uusien isäntien ja emäntien elämää!

Ailigas näytti illalla parhaat puolensa, väriloisto on upeimmillaan.
IMG_9730-1IMG_9732-1

Mainokset

Kesäretki

Teimme pentujen ja isojen koirien kanssa kesäretken isännän kotitilalle Ismukseen. Tällä kertaa pennut joutuivat isojen koirien kanssa pakettiauton takaosaan(häkissä tietenkin). Pennuilla oli ”henkisenä tukena” Allun tuleva emäntä Anu ja Ruttu punavalkoisen irlantilaisen emäntä Riikka.

Matka sujui ongelmitta ja perillä meno oli riemuisaaIMG_9574-1

IMG_9575-1Herranjestas tuota menoa! Ja laajuutta löytyi jo niin, että kolme silmäparia oli välillä helisemässä 😉

IMG_9578-1IMG_9581-1Näillä pienillä on jo tyyliä haussa 😀

IMG_9582-1IMG_9583-1Juostessaan pennut käyttävät jo kovasti nenäänsä ja liikkuminen on hyvin yläpäistä

IMG_9601-1

Kävimme isojen koirien kanssa vähän korkeammalla ja mukana oli myös punavalkoista väriäIMG_9635-1

Maisemat ovat huikeat Norjan RastigaisalleIMG_9622-1

Muutamasta pienestä sain vielä upeat potretitIMG_9640-1
Allu eli Aarnituli

IMG_9642-1

Aava allaIMG_9644-1

Äiti antoi pienet hömpsyt

IMG_9648-1
IMG_9651-1Aku

Melkoisia pakkauksia koko sakki 🙂

Ailigaslammen pennut rekisterissä…

Tänä aamuna oli kennelliiton tietokantaan kirjautunut Ailigaslammen A-pentueen tiedot.
Täältä on helppo seurata pentujen terveys-, koe- ja näyttelytuloksia.

Kävimme pienehköllä tunturiretkellä isojen koirien kanssa ja näimme ensin tämänIMG_9532-1

ja Woitto löysi ylhäältä riekonpesän…IMG_9552-1Riekko lensi pesältään pois ja käyttäytyi kuin sillä olisi poikaset. En mennyt lähemmin tutkimaan, ettei lintu häiriinny.IMG_9556-1IMG_9559-1Onneksi kelit ovat lämpimät ja hyttysiä riittää poikasille syötäväksi!

Hulvatonta menoa…

Pennut käyvät päivä päivältä hassummiksi. Meno on useinmiten ihan päätöntä mutta päivääkään en vaihtaisi pois.

Hauskoja hetkiä:

1. Koiranpennut haluavat toisinaan tutustua lehtiartikkeleihin. Joskus varsin osuviinkin… 😉
IMG_9484-1IMG_9485-1IMG_9486-1
2. Koiranpennut pitävät jostain kumman syystä kengistä a i n a
IMG_9490-1
Laita lempikenkäsi hyvin piiloon. Voit syyttää vain itseäsi ylläolevasta tapahtumasta 😀 (nuo Reinot on kyllä tuhonnut Jeppe)

Vauhtia riittää pihamaallakin
IMG_9495-1IMG_9501-1IMG_9499-1IMG_9505-1

Mutta osataan me olla jonkin aikaa paikallaankin…

IMG_9511-1ainakin jos samalla voi terottaa hampaita koivunrunkoon…

IMG_9492-1
Allu

IMG_9494-1IMG_9517-1IMG_9521-1Väsymys iskee yllättäen

IMG_9522-1Aava
IMG_9523-1A-peli

IMG_9524-1Joku koisii pitkin pituuttaan

IMG_9527-1
ja taas mennään…

Ilta-auringossa

Sain ihania kuvia pennuista ilta-auringossa…IMG_9369-1IMG_9373-1IMG_9374-1IMG_9376-1IMG_9377-1IMG_9378-1IMG_9379-1Vanhasta rätistä riitti iloa pitkäksi aikaa…

IMG_9380-1IMG_9383-1IMG_9384-1IMG_9386-1
Aku ja Luka köllimässä

Aura näyttää esimerkkiä upeasta seisonnasta 🙂

IMG_9389-1IMG_9390-1IMG_9391-1

Aava, pieni tuulispääIMG_9396-1

Ulkoilun jälkeen taju oli taas hetken kankaalla 😀

IMG_9400-1

IMG_9401-1

Häkistä on tullut monelle mieluisa pesä
IMG_9125-1
Mutta myös muita erikoisia nukkumapaikkoja keksitään 😉

IMG_9124-1

Meno kiihtyy

Pennut kasvavat ja kehittyvät silmissä. Nyt on mennyt jo yli viikko niin, ettei yön aikana ole tullut yhtään kakkaa sisälle! Pennut pidättelevät isompaa hätäänsä n. 6 ja puoli tuntia. Minusta se on aika hieno saavutus huomenna tiistaina 6 viikkoa täyttäville.

IMG_9311-1Evita leikkii pentujen kanssa innoissaan ja opettaa niille ”käytöstapoja” 🙂IMG_9312-1IMG_9317-1IMG_9316-1Luka

IMG_9320-1Aku

IMG_9325-1Aura

IMG_9327-1Aava, pieni sottapytty 😉

IMG_9328-1Aaron

IMG_9335-1Aatu

IMG_9341-1

Myös isä-koira Rekke kävi katsastamassa lapsukaisensa. En ehtinyt hellyyttävää hetkeä kuvata kun pennut tervehtivät isukkiaan. Hännän heilutus oli melkoista. 🙂

Rekke tarhassamme kurkkimassa IMG_9310-1

Pentujen juhannusretki

Juhannuksen kunniaksi pennut pääsivät autoajelulle. Lähdimme Evitan ja pentujen kanssa isännän kotipaikalle Ismukseen n.40km päähän Utsjoen kirkonkylältä. Pakkasimme pennut häkkiin ja autoon. Automatka meni hienosti. Pennut nukkuivat lähes koko ajan.

Perillä pennut pääsivät kirmaamaan ihanalla kukkaniitylle…IMG_9070-1IMG_9074-1IMG_9078-1IMG_9081-1Jo pienestä kontaktit ovat tärkeät 🙂IMG_9084-1Aava, pieni rohkea kukkaistyttöIMG_9088-1Pennut ottivat etäisyyttä melkoisesti. Vaikuttavat pienet peijoonit melko rohkeilta… 😉

IMG_9090-1Tällainen kirmailu autoreissun päälle on parasta autollamatkustelun opettelua. Koira saa mieluisan palkinnon mahdollisesti epämukavasta matkasta. Näillä pennuilla ei kyllä ollut huomattavaa epämukavuutta matkan aikana…mutta matkan päässä oli kyllä hurjan hauskaa!IMG_9094-1Aura, vauhtityttö

IMG_9103-1Akun ensimmäinen seisonta 🙂

Lisää kuvia täältä