Yleisön pyynnöstä(kiitos Tiinan) pitää tänne kirjoittaa, vaikkei meille mitään ihmeellistä ole tapahtunut. Kevättä elelemme ja jännäämme koska Evita aloittaa juoksunsa. Pojat ovat siitä jo pikkusen kiinnostuneita mutta sen turkki ei ole vielä vaihtunut, joten…? Toisaalta mitä pitemmälle kevättä mahdolliset pennut syntyvät, sen parempi. Saan niitä ulos kun kelit hieman lämpenevätOlemme elelleet arkipäiväistä elämää töitä tehden ja riekkuen lumisissa metsissä(jos näitä nyt metsiksi voi sanoa?)

Ressu sai taas vaihteeksi tutkapannan päälle. Se teki sellaisen riekkojen tiedusteluretken, että pelko pahimmasta valtasi mielen. No riekkoja se oli löytänyt satoja ja siksi sillä kesti niin kauan tulla isännän jalkoihin…Olemme jo käyneet kokeilemassa mitä retki teki pienen riekkokoiran päähän ja eipä siinä kummia näy. Se on melkoinen silmänlumettaja, ketku!

Wanda-muori on steriloinnin jäljiltä kuin nuori koira. Se piristi sitä kyllä huimasti, eikä näytä vaikuttaneen metsästysominaisuuksiin mitenkään, päinvastoin.

Vatsa on vieläkin paljas leikkauksen jäljiltä…

Reetun, Jepen ja Ressun synttäreitä vietetiin viime viikolla. Kolmikkohan on syntynyt Reetu 17. ja pojat 18.2.

Tässä Reetu 5v.

Jeppe 2v.

Ressu 2v.

Ja Woittokin halusi tietenkin mukaan kertomaan kuulumisia

…tai ainakin siltä tuntui kun kapusimme Ailikkaalle. Alhaalla laaksossa pakkasta oli -24 mutta ylhäällä vain -20 ja auringon jo lämmittäessä varmasti lämpötila nousi vielä. Ainakin minulle tuli hiki ja jouduin pipostakin välillä luopumaan.

Ylhäällä ei käynyt tuulenvirekään, joten liikkuminen oli totaalinen nautinto.

Koirat saivat latua allensa riittämiin. Etsimme riekkoja, niin kuin aina. Jälkiä näkyi mutta linnuista emme nähneet siiven iskuakaan 😦

Vähän lumista taidetta…

Lisää kuvia täällä

Aurinko nousi tänään korkealle ja valot Utsjoen yllä olivat sanoin kuvaamattoman kauniit.

Löysin koirien kuvaamiseen hienon taustan kun Norjan puolen tunturit hohtivat valkoisenaan

Lisää kuvia täällä

Meillä on ihan omat hiirenpyytäjät, hra ja rva Kärppä. Toinen on hyvin kesy, toinen hieman arempi.

Tässä pieni kaveriniSe on ihan hirveen söpö. Kuinkahan se puraisee koiria jos niikseen tulee? Koirat ovat kyllä kovin kiinnostuneita tästä pienestä ja vikkelästä otuksesta :). Onneksi kärppä on nopeampi kuin koirat!

Se vierailee ahkerasti tässä pihallamme kun meillä on hirvenluita saavissa. Herkkulihaa siis tarjolla vihreässä saavissa, johon se kiipeää seinää pitkin.

näytti aamulla tältä

Ressu on nyt illalla ollut pikkasen vaisumpi. Kaipa haavaa vähän jyskyttää?

Täytyy kokeilla jos sitä vähän rasvais, eipä kutiaisi kun se tuosta vielä kuivuu ja reunat käpertyy.

Kaikkea sitä sattuukin? 🙂

Maanantai iltana sattui jotain melko omituista. Ressua puraisi piisami kirsuun!Siitä tuli aivan hirveästi verta. Miten ihmeessä, helmikuussa, lumen alla mönkii piisami ja vielä Utsjoella!!

Olin tekemässä pikkulenkkiä Ailigaslammen jäällä ennen jumppaan lähtöä kun huomasin 4 koiran olevan samassa motissa. Kävelin niiden luokse katsomaan, että mitäs täällä oikeen puuhataan? Huomasin , että nelikko Woitto, Reetu, Ressu ja Evita olivat motittaneet jonkun lumihangessa mönkivän otuksen väliinsä. Komensin koirat pois ja muut paitsi Ressu tulivat. Ressu nappasi tämän otuksen suuhunsa ja samalla se ilmeisesti rouhasi talttahampailaan tuon vekin pojan kirsuun. Kumpikaan ei kiljunut,ei piisami, eikä Ressu(kova jätkä).

Kun olin saanut koirat kauemmas ihmeennäköisestä karvaotuksesta,menin otsalampulla katsomaan, että mikä se oikein on? Lumihangesta pilkisti aivan kuin marsun naama. Piisami katsoi minua ”kuin sydärin saaneena”, melko järkyttynyt oli tuo pieni otus. Se lähti mönkimään lumen alla pois meistä.

Vasta kotiin kävellessä huomasin, että Ressu lipoo nenäänsä ja verta tuli ja tuli. Ja sisällä sitä vasta tulikin!

Ja nyt siinä on oikeen kunnon vekki, juuri kun ilmoitimme Ressun Tornioon näyttelyyn 28.2. Toivottavasti se ei nyt tulehdu! Jää muuten ”kisalippu” saamatta.

Kyllä tämä elämä Utsjoella on vaan jännää! 😀

No näinhän se kuuluukin helmikuussa olla. Kuolevatpa ne hallamittarin madot vihdoikin! Kolmatta päivää on pakkanen pysynyt yli -30.

Sehän ei estä meitä ulkoilemasta 🙂 Pitkälle emme vaan lähde. Nuorimmat sällit ovat sen verran kuumaverisiä, etteivät ne tarvitse edes takkia. Muille puin lämpömanttelit eiliselle huiman pitkälle 20min riekkumiselle.

Pakkasesta huolimatta, Woitto oli sitä mieltä, että Norjan puolella voisi olla riekkoja

Ressukin ravasi paikalle kuin ratsuhevonen 🙂

Täältä tulee Robin, Batmanin uskollinen apuri
ja sitten itse Batman

Tänään sunnuntaina olikin enää vain -28.8 ja se tuntui jo lämpimältä. Koiratkaan eivät tarvinneet takkeja eikä yhtäkään palellut.

Emme kuitenkaan vielä lähteneet tuota Ailigaslammen jäätä kauemmas.

Olen perinyt rakkauden settereihin isovanhemmiltani. Olen kerännyt itselleni kaikki vanhat valokuvat, joita olen mummiltani löytänyt.

Niistä näkee, ettei käyttölinjan koira ole muuttunut ulkonäöllisesti juurikaan kymmeniin vuosiin.

Tässä ISu Aki vappuna 1940

Tämä ES narttu on Huntingfield Jetie, isoisäni koira. Kuva 1957

Tämä englanninsetteri oli ”ensirakkauteni”. Tomi kuvattu näyttelyssä 1975

Isoisä kävi metsällä settereidensä kanssa mutta siitä ei pidetty meteliä. Se oli normaalia jokaisen setterinomistajan elämään kuuluvaa ajanvietettä.

Koska isoisäni oli armeijan palveluksessa, kulkivat hänen setterinsä kasarmilla aina hänen mukanaan.

Isoisäni oli taitava koirien ja hevosten kouluttaja ja jo pieneä ihailin hänen tapaansa ”komentaa” Tomia. Se oli hyvin hiljaista ja käsimerkein tapahtuvaa. Koira luki isäntänsä pieniä merkkejä, eikä sille tarvinnut koskaan huutaa 🙂

Tomi totteli myös minua, pientä alle kymmenvuotiasta ja sekös lisäsi valtavaa rakkauttani siihen koiraan.

Tässä vielä isoäitini Akin kanssa -40-luvulla.

On toi ”musti” vaan melko epeli!

Taikoi riekon(kiepissä) kuononsa eteen. Ressu tuli myötätuuleen ja PAM! täyskäännös ja siihen seisonta. Reetu-isä oli myös hakuvuorossa ja tuli yläpuolelta tilanteeseen ja pakkohan sen oli säestää

Ressu katseli minuun, että ”no, tuletkos?” Itse en ollut varma, että tuossa kivikovalla, tuulen tuivertamalla hangella voisi mitään olla. Yritin kameran pitkällä putkellakin katsella, että missä tipi muka luuraa?

Jätin muut selkäni taakse ja pakkohan tuonne oli lähteä. Hanki räsähteli allani ja koko ajan mietin, ettei tuossa voi olla lintua. Pidin itsekin niin kovaa ääntä kun lumi sortui allani.

Yhä vain Ressu seistä tönötti ja nyt oli jo kiinteyttänyt seisonnan niin, ettei enää katsellut minuun. Annoin nosto-luvan ja FATAM! Ressu lähti, loikkasi pari metriä, jäi ihmettelemään, että missä se lintu on? Loikkasi pari metriä lisää ja kiepistä rävähti valkoinen pallo vauhdilla ilmaan.Siinä tilanteessa Ressunkin pokka petti ja se kävi pienen lenkin katsomassa, että oliko se todella riekko! 🙂

Huh, miten jännää. Yksi lintu ja keskellä kivikovaa hankea?!

Muutkin nauttivat aurinkoisesta tiistaista…

Jeppe oli sitä mieltä, että Woiton kanssa olisi ollut mukava vähän leikkiäkin. Woitto oli toista mieltä 🙂

Tässä vielä tipien kauhu, Ressu, Katan Mustangi!

2 riekkoa sunnuntain saldona, siis nähtynä ja kuultuna. Ensimmäiselle sattui myötätuulitörmäys yhdellä koiralla ja toinen oli Wandalla mallikkaasti seisonnan alla mutta linnulla petti pokka ja se lensi kätkättäen pois.

Turhaudun koirien takia. Woitosta jo näkeekin, ettei sitä huvita. Se söi poronp**kaa ja leikki!!Tässä kuitenkin ihan vakavana…vielä.

Wanda-muori oli taas kovassa vedossa!
mutta kyllä sitäkin kypsyttää ja silloin löytyy aikaa vaikka tuhota vaivaiskoivunrunkoja…?
Aivan kreisi vanha koira

Reetu jaksoi niin kuin aina. Se on vielä kuitenkin niin nuori, että intoa on vaikkei lintuja löydy.
Jepellä sitä vastoin ei vielä ole varsinainen into herännytLintuja olisi tänä syksynä pitänyt olla hyvin, että tällainen juniori herää riistalle.

Ressua oli herätelty jo edellisessä kodissa, joten sillä on kyllä tosi-tekemisen meininki aina matkassa.
Ressu on viime aikoina ollut aivan ihana. Uskon, että olemme päässeet yhteisymmärrykseen toistemme kanssa. Enää emäntää ei pelota sen irti päästäminen vaan voin luottaa siihen ja sekin näyttää luottavan emäntään. Onneksi Ressulla on ollut lintutilanteita juuri sen verran, että sitä on voinut kehua ja pieniä merkkejä tiedottamisesta voin jo nähdä kun se on linnulla…Ressun mustaakin mustempi väritys on alkanut näkyä omissa silmissä jumalaisen kauniina…Evitalla oli haun puolesta upea päivä. Haku oli laajaa ja vauhdikasta.

Olispa vain riekkoja…huoh! Mutta kaikkea ei voi aina saada 🙂