Arkistot kuukauden mukaan: tammikuu 2010

Lumimyrskyn kourissa

Lunta, vihdoin lisää lunta! Tai no, aivan hirveän tuulen mukanahan se taisi kaikki mennä johonkin? Kyllähän sitä vähän kinostui pihalle ja siitä otettiin kaikki riemu irti!Oli porukassa sentään yksi arvonsa tunteva…

Aapelin iltapuhteina on noutoharjoitukset, joissa se on ilmiömäisen hyvä…Vielä ei löydy pakastimesta tuoretta noutolintua. Josko tilanne muuttuisi kunhan helmikuulle päästään?

Mainokset

Rentouttavaa juoksua

Viikonloppu. Mikä sen mukavampaa kun päästellä settereistään höyryjä tunturiin…

Mummeli vetelee vielä(kin) täysillä. Ikää 10v.10kk

Välillä kelkkauralla oli ruuhkaa kuin MannerheimintielläAapeli hakee jo toisinaan ihan tosissaan 🙂 Vaikka suuri osa energiasta menee sinne-tänne sinkoiluun…

Sama meno jatkui sunnuntaina vaikkakin pilvisessä säässä.

Välillä näimme melkoista poikapainia 😀Parin päivän uuttera juokseminen saa setterin kuin setterin rauhoittumaan viikkoon 😉

Äiti ja poika tähyilevät tapahtumia

Mummolla oli ihan omat puunharvennuspuuhat tunturissa

Sai se siihen apuja toiselta yhtä innokkaalta harventajalta…

Tunturista poistuttiin iloisin mielin ja rentoutuneena

Nyt on hyvä aloittaa uusi viikko – vai onko? 😀

Valoa kansalle, joka pimeydessä vaeltaa…

Valoisan sunnuntaipäivän vietimme Ismuksessa, isännän kotitilalla. Juoksutimme koiria moottorikelkalla Tenon jäällä…Vauhtia ei puutu kun tämä setterilauma pääsee irti 🙂AapeliJeppeReetuRessuWanda

Evitan ja Woiton yksittäiskuvat eivät olleet julkaisukelpoisia. Ei pysy kameranainen perässä 🙂Meidän sakkihan sekoaa kun moottorikelkka käynnistyy. Vauhdin hurma on setterille tyypillistä…Pikku-Aapelikin on jo päässyt ”kelkan makuun”Lentävä-irlantilainenLentävä-englantilainen

Ressu rakastaa tätä kovaa vauhtia. Se voisi juosta maailman ääriin 😀Tunturissa oli niin kova tuuli, että meidän oli pysyteltävä alhaalla jokilaaksossa. Nyt kämpillä makaa kohtuu raukeita koiria. Ihanaa kun valo lisääntyy!

Aurinko katsomassa

Tänään 16.1. kaamos julistetaan päättyneeksi. Aurinko nousi taivaan rantaan n. 30minuutin ajaksi. Ikävä kyllä taivaanrannassa oli pilviäJuoksutimme koko sakkia moottorikelkalla. Koirat juoksevat tällöin aina kelkan edessä, joten ne säätelevät vauhdin. Tässä mennään n. 30km/h vauhtia, koirilla 40km/h…Jopa Wanda-mummo vetelee tuota 40km/h vauhtia. Teräsmuori 😀Mummo ja lapsenlapsi 🙂Kaikki koirani ovat olleet jo nuoresta melkoisia lihaskimppuja. Tässä AapeliMaasto täällä Utsjoella on ihanteellinen lihasten kasvulle. Toki kyllähän me liikutaankin paljon. Evita alkaa olla täydessä karvassa synnytyksen jälkeen ja kunto on kovaAapeli tuiskussa mäen päälläValoa alkaa siis olla riittävästi meikäläisen putkelle. Elämä helpottaa kun saa taas räpsiä 🙂

Hiki…ainakin emännällä…

Heitin pikku mutkan(tai niin siitä piti tulla) Ailikkaalla tiistaipäivän ratoksi. Oli sopivasti päivänvalon, sen vähäisen, aikaan vapaata. Keli oli raskas jo alkujaan, -4 astetta, osittain pehmyttä lunta ja toisaalta tiivistynyttä ”hankea”, jonka päällä parin sentin kuori.

Kaikki olivat painelleet taas kuin mielipuolet ja hoksasin Ressun jo aikamoisen matkan päässä. Se pysähteli ja ajattelin, että ”älä nyt helkatti sinne seiso!”  No sittenhän se seisahtui…Voe helevettiläienen! ajattelin. Ei kait tässä muukaan auta kuin lähteä mukavan tasaiselta ja kovalta kelkkajäljeltä rämpimään kohti seisovaa Ressua. Matkaa koiralle oli n. 300-400m.

Ressu korjaili seisontaa ja ajattelin jo, että linnut lähtivät mutta ei. Se vain tiivisti seisontaansa…Tipuin vähän valiä reisiä myöten hankeen. Eihän minulla tietenkään ollut lumikenkiä matkassa. Muut koiratkin rämpivät vierelläni. Aapelin otin hyvissä ajoin kiinni, ettei katastrofia tapahdu ja se hoksaa Ressun ja ampuu Ressun linnuille. Se olisi hyvin mahdollista 😉Siellä se Respatti vaan piti niitä lintuja. Välillä se kääntyi katsomaan, että enkö jo tule 🙂 Juu tulen, hiki valuen, puuskuttaen…Vihdoin, lopen uupuneena olin Ressulla. Komensin Aapelin ja muut paikoilleen ja rämmin loppumatkan. Olin jo aivan varma, että minusta tuleva meteli saisi linnut kaikkoamaan. Mutta ei. Oli kilttejä riekkoja…”Anna mennä, Ressu!” sanoin ja Ressu lähti nostamaan. Ressu nosti sykäyksittäin kolme kertaa ja viimein se sai ne ilmaan, 3 riekkoa! Linnut juoksivat vielä hangella ennen kuin ne lähtivät lentoon mutta kumpikaan, en minä eikä Ressu nähnyt niitä. Pirskatti, että ne osaavat olla kaamosaikaan lumenvärisiä!

Kaiken tämän aikana Aapeli oli hienosti paikallaan !!

+3 !!

Lämpötila tipahti sitten kerralla reilut parikymmentä astetta. Sunnuntaina 10.1. Utsjoki, Suomen pohjoisin kunta oli Suomen lämpimin paikka, Etelä-Suomen vilvoitellessa vielä parissa kymmenessä pakkasasteessa.

Valo lisääntyy päivä päivältä. Parhaiten sen huomaa linssistäni, joka ei ota tarkkoja liikekuvia kun valoa on sille liian vähän…Taivaalla oli jännä valo-ilmiö

Evita hyökkää hangestaKuin myös poikansa AapeliYllä oleva kuva kuvaa Aapelin luonnetta ”kuin raivo härkä”-parhaiten 😉Osaa se härkä olla joskus ihan siivostikin…Jeppe ja Aapeli, mahtisonnit kilpasilla 😀

Woitolla menee aina lujaa…

Mummelikin pääsi kuvaan kun kerrankin käyttäytyi iälleen sopivasti 😀

Mitenhän talvi tästä etenee?

Kuinka äkäpussi kesytetään?

Mitä vähemmän Aapeli saa liikuntaa, sen tottelemattomampi siitä tulee. Viime viikon pakkaset ja sen myötä vähäinen ulkoilu näytti sen taas. Aapeli kuuluu sarjaan ” juoksuta ensin taju pois,vasta sitten voit odottaa sen tottelevan!”

Kuten olen jo monetta kertaa sanonut, minulla on nyt ensimmäistä kertaa käsissäni sellainen pakkaus setteriksi, että hmmm! 🙂

Aapelin pakka sekoaa liikunnan puutteesta ja siitä tulee ilkikurinen, täysin tottelematon kauhukakara. Niin suloinen kun se osaa ollakin niin hohhoijaa päiviä jolloin se ei pääse riekkumaan vähintään tunniksi. Totesin pakkasten lauhduttua perjantaina 8.1, että 1½h lenkki -24.5C pakkasessa sai sen laantumaan suorastaan lampaaksi. Yhtään temppua se ei tehnyt ja niitä riittää!

Lauantaina pakkanen oli vieläkin hellittänyt otettaan(-15), joten suunnistin Ismukseen ja tunturiin. Isäntä jäi tekemään äidilleen puita…Ensin kaikki menivät kuin mielipuolet. Tässä Aapeli kieli pannan alla… 😉Hikihän siinä tuli kun on tottunut vähän tiukempiin pakkasiin…ja taas mentiin… Annoi kaikkien nauttia vapaudesta. Yhtään pillin vihellystä en viheltänyt, nyt oli täydellisen nollauksen aika. Eikä setterin hakuun muutenkaan saa puuttua. Riekon jälkiä oli mukavasti rinteessä, joten nyt haettiin tipejä!Woitto jäi välillä pohtimaan, että kumpaan suuntaan tässä nyt lähtisi? Vaihtoehtoja on liikaa…Ylös päästyämme alkoikin tapahtua…Reetu seisoi edellä ja Jeppe säesti hienosti isänsä takana. Kytkin Aapelin ja kutsuin muut sivulle.Reetu piti linnut hienosti mutta kun lähestyin koiraa ne ottivat siivet allensa…Reetu jäi hienosti paikalleen. Aapeli pääsi muiden kanssa tuoreille jäljille. Kehuin sitä koska minun on saatava sen kiinnostus jäniksen ja hirvenjäljistä pois.Ja kyllähän tuore riekko kiinnosti. Testasin Aapelin jäämistä jäljelle, eikä sillä näytä olevan järjetöntä taipumusta jäädä jälkeen ”kiinni”. Jatkoin matkaa ja Aapeli seurasi meitä muita. Pahimmassa tapauksessa sen korvat olisivat menneet lukkoon, eikä se olisi seurannut meitä. En siis kutsunut Aapelia, jatkoin vain matkaa ja se seurasi.

Mutta kyllä sitä kiinnosti takaisin mennessä käydä vielä tarkistamassa tämä herkullinen haju…Parin tunnin retki sai pienen äkäpussin taas rauhoittumaan ja olemaan oma ihana itsensä…Myös Ressu sai kaasuttaa niin paljon kuin sielu sieti ja niin tämäkin musta peto rauhoittui…Ressu ja Aapeli ovat siitä samanlaisia, että liikunnan puute saa niissä molemmissa erikoisia piirteitä aikaan. Toinen häviää kuin tuhka tuuleen ja toinen muuttuu tottelemattomaksi 😀

Ressu voisi kaasuttaa moottorikelkan edellä kymmeniä kilometrejä 40-50km/h vauhdilla ilman ,että vauhti hidastuisi. Ressu on todella rakennettu juoksemaan.Äkäpussit ja juoksukoneet on nyt hetkeksi rauhoitettu. Kiitos kelien lauhtumisen!