Huikea pääsiäinen tunturissa

aape ja kiirunaVietimme 5 mahtavaa päivää tunturissa pääsiäisen aikaan. Kelit suosivat ja vaikka metsästysaika on ohi voi kanakoiraa vielä kouluttaa. Pohjoisessa lintujen soidinmenot saavat vielä odottaa vaikka iloksemme osa linnuista olikin jo pareissa. Hirvittävän aikaisin tosin. Nyt ollaan kuukautta edellä normaalista, jos tilanne jatkuu samanmoisena?

Huhtikuun alku on mahtavinta nuoren koira koulutusaikaa. Kuin salamaniskusta linnut kesyyntyvät ja keli muuttuu aina suosiollisemmaksi kuin maaliskuussa.
Nuori koiramme Välkky kehittyi suurin harppauksin lintukoiraksi muutamassa päivässä. Lintuja saattoi olla yhdessä hakuerässä parinkin seisonnan verran.
Me pidämme koirillemme aina hakuerät lyhyinä, jotta koiran vauhti pysyisi hyvänä. Välkyn erät ovat 10min pituisia eli normaalin nuortenluokan erän mittaisia.
MH6D7405Heti ensimmäisenä iltana Välkky täräytti seisonnan kiirunoille (kuvassa vain yksi, niitä oli kolme) Jäi takajalka hämmästyksestä ylös 😀
MH6D7415Cassukin pääsi ensin törmäämään ja perään mentiin niin että paukahti MH6D7418Isännän piti käydä kaappaamassa pikkukoira syliin tilanteesta poisviemiseksi.
Cassulle saatiin viimeisenä päivänä hienot tilanteet aikaiseksi mutta silloin käytimme sillä pitkää liinaaMH6D7513Huomaa lintu oikealla 🙂MH6D7428Cassu on lintujen lähtiessä hyvin rauhallinen eli se ei ole vielä herännyt yhtään. Haku alkoi kyllä pikkasen enemmän maittaa kun käryjä sai nenäänsäMH6D7516Välkky on aivan mahtava linnunlöytäjä ja sen hakukin alkoi jo muistuttaa oikean lintukoiran hakua. Laajuus ei ole vielä hurjaa muttei sen pidäkään olla. Kyllä se sieltä laajeneeMH6D7488 MH6D7483Aapeli ja Jeppe olivat suvereenit linnunlöytäjätMH6D7466 MH6D7523IMG_1461Rosekin pääsi pienille hakuerille ja aina se löysi heti linnut. Rosen polvi on oireillut koko kevään ja viikon päästä isäntä lähtee Ouluun tutkituttamaan mikä siellä on vikana. Rosen repivä juoksutyyli tämän talven välillä vaikeissa lumiolosuhteissa on aiheuttanut jonkin vamman, joka ei meinaa levolla lähteä. Käytän termiä repivä koirasta, joka ei välitä tippaakaan esteistä juostessaan. Aivan sama minkälainen maasto tahansa niin Rose menee täysillä. Syvässä lumessa, jonka päällä pettävä kansi tämä voi olla vaarallista ja onnettomuuksia sattuu.

MH6D7448 MH6D7503 MH6D7433

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s