Hurjan ulkoilupäivän päätimme autoreissulla. Kaikilla pienillä on edessä pitkät matkan ympäri Suomen ja pitkälle Ruotsiin, joten pitäähän meidän totuttaa pienet autoonkin.
Meillä on isännän kotipaikka sopivan matkan päässä, n. 40km Utsjoelta Karigasniemen suuntaan. Eikun pienet häkkiin ja autoon!
Automatka sujui hyvin pientä huutoa lukuunottamatta. Kukaan ei voinut pahoin.
Perillä riehuttiin Jamen äidin pihamaallaJärisyttävän reippaita pieniä pentusia.
Välillä vähän evästeltiin
Ja sitten tutustuttiin aivan uuteen asuntoon, Jamen äidin taloon. Siellä pennut vilistivät kuin olisivat käyneet aiemminkin kylässä. Lopulta pupelot asettuivat nukkumaankin mihin sattuu
Kyllä nämä ovat pian valmiit uusiin koteihin. Niin reippaita kaikki.
Woitto-pappa sai saattueen peräänsä
Sitten ajettiin takaisin kotiin ja loppuilta onkin nukuttu
iloista esimmäistä äitienpäivää roselle.