Maaliskuun loppu, taattua metsästystäIlmat hellivät ja vaikkei lintua heti löytynyt niin nautintohan tuolla on kulkea. Tänä vuonna paikoin raskasta koirille.

Ailigaslammen Auran siirrettyä kiimaansa pääsimme nauttimaan Auran upeasta kehityksestä puukko hampaissa tykittäväksi metsästyskoiraksi.
Auraa ei lumihaget haitanneet vaikke se tälle talvelle ole kotimaisemissa liiemmälti lumessa ole viilettänyt. Ja tunturi oli sille jo ensimmäisenä päivänä kuin kotimaasto.
Aura tuulenkäyttö oli aivan huimaa ja lintujen käsittely viisasta ja varovaista. Jokunen vahinko sattui mutta muutoin näkemämme vahvisti ajatusta upeasta koirasta.
Aapelikin kävi näyttämässä sisarelleen, että kyllä hänkin osaa. Huomaa varvistus seisonnalla 🙂
Nosto-lupa ja järjetön sykäys uuteen seisontaan. Tämä on hieno muutos mikä Aapelissa on tälle talvelle tapahtunut. Ennen se täräytti ensimmäisestä nostoluvasta täysillä mutta nyt se jo hoksaa, että voi vetäistä sykäyksittäin. Tällaisesta koirasta minä pidän!
Aurasta pentua mielivä Joel ja setterinsä Fasu katselevat kuinka Aura kyntää tunturia.
Aapeli näytti emännälleen ja isännälleen vielä yhden kehitysvaiheen pään sisältään. Otti hajun kaukaa ja lähti painautuen etenemään 200m kunnes oli seisonnalla. Lintu lähti tästä tilanteesta itsekseen ja Aapeli vain moittien katsoi meitä kun ei ammuttu.
Aapeli on ollut tälle talvelle kolmatta viikonloppua tunturissa. Ilman järjetöntä jokapäiväistä hinkkaamista linnuilla, se on valmistunut emäntäänsä ja isäntäänsä miellyttäväksi linnunkäsittelijäksi.
Ihana Aura!
Sillä välin kun olimme tunturissa pentuja odottava Rose on pötkötellyt kotona 57 vuorokautta takana. Kohta poksahtaa. Pennunvaraajatkin kävivät vilkaisemassa masua 😉
Jännitys tiivistyy…