Rose on vuoden 2013 Derbyvoittaja!

IMG_0176

Rosen sijoitus viime vuoden Kultamaljassa kirkastui alle 3-vuotiaiden setterien ja pointterien SM-mittelössä Derbyssä koko kilpailun voittoon sunnuntaina 22.9. Lapualla. Rose teki virheettömän päivän lakeuksilla ja sinetöi voiton täydellisellä lintutyöllä peltopyille.
Näin Rose saa rekisterikirjaansa samaisen tittelin Derbyvoittaja kuin setänsä Reetu, joka on DV-06.

Isännästä tuli näin ollen TuplaDerby kun on ohjannut kaksi koiraa Derbyvoittoon 🙂
IMG_0132Derbyvoittaja 06 katselee lakeuksia muistellen vanhoja. Kelit pohjanmaalla olivat kuumat ja linnut pysyttelivät melkoisen piilossa. Jotain tapahtumia saimme sentään aikaiseksi.
Öte säestää
Taas kerran ikimuistoinen reissu oli kaikille lomaa. Jopa koirille 🙂
IMG_0136

Finaali seitsemikkö sunnuntai aamuna
IMG_0154

Kultamalja ja Derbyfinaali on todella jännittävä tapahtuma. Ilmassa on suuren urheilujuhlan tuntua
IMG_0155IMG_0149
Iltapäivän finaali ratkaistaan linturikkaissa maastoissa ja tapahtumia on riittävästi.

Tuomari Juha Rutanen, Jame & Derbyvoittaja Rose

Tuomari Juha Rutanen, Jame & Derbyvoittaja Rose

Kaikki sijoittuneet IMG_0183Yhteiskuvassa DV-06 Reetu, DV-13 Rose ja DV-09 Seita(Reetu tytär). Derbyvoitot kulkevat suvussa 😉IMG_0190

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s