Päivittäiset arkistot: huhtikuu 17, 2012

Hyviä uutisia!

Rose täytti 16.4. vuoden ja ehti juuri ennen synttäriään käydä kokeilemassa koekoirana oloa Neidenissä Norjassa. Rose oli hakenut hienosti pieneksi koiraksi ja sai tärkeää koekokemusta kahden päivän aikana. Ensi viikonloppuna Rose lähtee vielä Altaan harjoittelemaan.

Ailigaslammen Aarnituli on ollut isäntänsä kanssa meillä lomailemassa ja muistuttamassa mieliin lintukoiran hommia. Allulla on kotijoukkojen työkiireiden takia ollut taukoa linnuilta viime syksystä asti. Allun haku tunturissa sai sytyt viime syksynä, eikä se ollut hävinnyt mihinkään.Allu törmäsi muutaman kerran riekkoihin ja sitten mieliin muistui lintukoiran syvin olemus.Allu on edelleen hyvin lapsekasluonteinen mutta aivan ihana ja sopeutui meidän urospainoitteiseen laumaan ilman murinoita. Ja meidän lauma on ottanut Allun kuin omansa vastaan. Veljellään Aapelilla ja Allulla on kahden uroksen välinen hyvin poikkeuksellinen suhde. Harvoin melkein 3-vuotiaana toisilleen periaatteessa vieraat urokset tulevat niin hyvin toimeen. Emme ole kuitenkaan tavanneet Allua kuin viime elokuussa!

”US” Lara jatkaa paisumistaan ja nyt odottelemmekin innolla pentueen syntymää. Wappuna olisi laskettuaika 🙂

Mainokset