Pienen pakkasjakson jälkeen kelit ovat olleet tuuliset ja lauhat. Olen joutunut vetämään kahdet lenkit/päivä kun Evitalla on juoksut. No eipähän kilot pääse vaivaamaan! 🙂
Aurinko helottaa jo korkealla ja päivässä on ihanasti pituutta.
Lenkkeilyn lomassa olen ehtinyt treenata koiria hieman linnuillakin. Riekkoja on ilmaantunut mukavasti lähimaastoihin. Aapelille on pidetty lintutaukoa ja pieni Rose pääsi kurkkaamaan ”kotiriekot” eräänä päivänä. Rose painui hienosti suoraan linnuille, seisoi mutta linnut lähtivätkin juoksemaan ja niin Rosekin!Rose ei ihan vielä tiedä elämäntehtäväänsä mutta kyllä se vielä sieltä selviää. Meidän taloudessa ei nuoria koiria hinkata linnuilla liiaksi. Kaikki ne ovat alkaneet toimia moitteettomasti.
Viikonlopulle sattui aivan mahtavat kelit. Aurinko paistoi ja tuuli oli hellittänyt viime aikojen kovasta puhurista. Lauantaina minulla oli työpäivä mutta ehdin pikaisesti käydä Aapelin kanssa tietopaikalla ja onnistuihan se!Linnut olivat vaan tuulten jäljiltä todella arkoja. Heti kun minä tulin näkyviin ne lähtivät…
Sunnuntai heräsi kauniina ja aurinkoisena. Pakkasta vain -8. Ylhäällä ei tuullut juuri lainkaan.
Ensin asensimme Ressulle Trackerrin tutkaliivin 🙂 Epäilimme sen lähtevän kotiin kun sillä on pää sekaisin Evitasta(juoksut). Kohta se jo seisoi
Linnut lähtivät taas ennen kuin isäntä oli hollilla. Seuraavaksi oli vuorossa Aapeli joka teki miehen työt!
Ja näpäytti upeasti täydestä vauhdista ympäri ja PAM!Isäntä ei meinannut ensin uskoa, että Aapelilla on linnut! Hetkeä aiemmin paikalta oli moottorikelkkoja kaikonnut parinkymmenen riekon parvi…
Päivä jatkui mukavissa merkeissä ja vuoroon tuli Jeppe.Eikä aikaakaan kun Jeppe oli riekoilla. Onpa hienoa kun lintuja alkaa olla kuin ennen vanhaan. Ei tarvitse tyhjää tarjota koirille.
Isäntä pummasi :O Noo kaikki me ollaan vielä talviterässä 🙂
Rosekin sai painella menemäänRose ei ole moksiskaan laukauksista.
Aurinko aivan lämmitti kasvoja!
Juoksuinen Evita ja eläkeläispappa Woitto ja Reetu olivat kotikoirina mutta pääsiväthän nekin lenkille. Ensin kävin koko kolmikon kanssa riekkumassa virtaa pois.Woitto voi pirteästi…
Kävin vielä valoisan ajan päätteksi omassa rannassa Evitan kanssa lumikenkäilemässä ja mitäs rannasta löytyikään!?
eikä tämän koiran avanssia tarvitse hävetä 🙂
Kevät näyttää mukavalta!
Tosi upeita kuvia!! :oo Jos saan kysyä, millä kameralla oikeen kuvaat kun noin tarkkoja kuvia tulee?
Kuvaan Canonin EOS 1D Mark II ja linssinä näissä kuvissa Sigman 70-200mm 2.8. Linssi on näissä kuvissa avainasemassa tarkkuudesta kysyttäessä 😉