Viime päivityksestä onkin jo aikaa. Olemme käyneet maastossakin tässä välissä jo muutaman kerran.

Aapeli on kehittynyt huimasti – ilman kokemuksiakin!
On uskomatonta katsoa koiraa, jonka geneettisessä perimässä kaikki ominaisuudet ovat kohdallaan! Ja ilman sen enempiä kokemuksia, jotka usein muovaavat koiran käyttäytymistä.

Aapelin haku tunturissa on kuin lukisi kirjaa siitä miten tuulta pitää käyttää. Miten se voi tietää minkä kiven kohdalla tulee kääntyä? Mistä se voi tietää kuinka syvälle sen luovien tulee edetä?

Myöskin Aapelin tapa ”ottaa linnut” on kehittynyt ja edelleen ilman kokemusta. Lintutilanteita sillä on lähestulkoon 0 tälle talvelle. Silti se on alkanut himmailla vauhtia hajun tullessa kirsuun ja jopa seisahtaa. Joskus seisonnat ovat vielä epävarmoja mutta niin kuuluukin.
Aapeli on reilun 1½ vuotisen elämänsä aikana ollut hyvin vauhdikas. Liiankin! Ja myös kunnioitus auktoriteettiä kohtaan jatkuvan kyseenalaistuksen alla 🙂 Mutta kun se on päässyt lintukoiran hommiin, asetelma on muuttunut. Sen sisälle geneettiseen ominaisuusrakennelmaan kuuluu tehdä työtä ohjaajan kanssa ja niin se tekee.

Aina välillä se pieni hirmu mikä pentulaatikosta kiinnitti huomion nostaa päätään mutta kuukausi kuukaudelta vähemmän.

Rakastan tässä koirayksilössä sen erittäin vahvaa luonnetta. Sitä ei tunnu hetkauttavan mikään. Sen vahvuus näkyy myös maastossa mutta ei liiallisena itsenäisyytenä. Päinvastoin varmuutena siitä, että se tietää mitä tehdä.

Aapelin kanssa olemme edenneet ehkä hitaimmin kuin yhdenkään aiemman koiramme kanssa. Ja tämä näyttää tuottavan tulosta. Tulosta varmasta metsästäjästä. Linnuille vieminenkin on ollut poikkeuksellisen vähäistä. Mutta ei sitä ole tarvinnut, kaikki on valmiina sen sisällä. Kunhan sen pentumaisuus karisee, tulee tilalle varma aikuinen metsästäjä.

Myös muille koirille kuuluu hyvää 🙂

Pappa-koira Woitto vaan sai cartrophen-injektiosta hurjan tulehdusreaktion jokaiseen niveleen ja viime viikko meni sitä potiessa. Reaktio oli yllätys mutta ei tavaton kuulemma. Jätämme ne piikit ottamatta ja jatkamme condroitiini/glukosamiini +omega3-lisäravinteita napsien. Niistä on paljon apua.

Woitto on pienistä vaivoistaan huolimatta iloinen ja sosiaalinen. Se ei koskaan ärähtele muille koirille. Ehkä siihen vaikuttaa myös sen kastraatiokin. Eipä testosteroni aiheuta pullistelua! 😀

Reetun kohdalla toisinaan mietin kemiallista kastraatiota. Se vähän ärisee omille poijilleen, ei kuitenkaan Aapelille!?
Aapelin kanssa niillä on välillä hurjat kilpajuoksut!

Varsinkin Evitan juoksujen aikaan pientä jännitystä on havaittavissa Reetun ja Ressun välillä. Mutta meillähän ei tapella, joten se jää ärinäksi. Reetu on jo sen ikäinen, että kastraatiota(kemiallista nimenomaan) ajattelin kokeilla tuohon ärinään. Minä en itse siedä tippaakaan koirien ”huonoa” käytöstä. Ja sen kyllä omat koirani tietävätkin ja ärinä loppuu kun tulen huoneeseen.

Muutoin kun talossa ei ole juoksujen aiheuttamaan kiristystä on elo hyvinkin rauhaisaa lauman kesken.

Viikonloppuna kävimme taas mökillä…

Tunturissa on viime päivinä ollut vaarallisia myrskyjä ja tuuli on tuiskuttanut mökin ympäristön umpeen. Sunnuntai oli kuitenkin kaunis.

Lintuja emme juurikaan löytäneet. Viime päivien myrskytuuli piti ne vielä visusti piilossa.