Päivittäiset arkistot: kesäkuu 6, 2010

Evita noutajien leirillä Norjassa

Saimme mahdollisuuden osallistua norjalaisten noutajaharrastajien metsästysnoutokurssille 4.-6.6.

Perjantai alkoi teoriaosuudella missä käytiin läpi koiran perustottelevaisuutta. Samalla jatkettiin lauantaina kun koirat otettiin mukaan.

Meidät laitettiin aloittelijoihin, sillä kouluttaja ei uskonut, että meistä on moneksi 🙂

Kouluttajan oma ½ käyttölinjainen, ½ sekalinjainen 16kk kultainennoutajauros. Upea koira, mahtava työskentelyinto ja kuuliaisuus.

Lauantaina Evita hämmästytti kouluttajan jo tottelevaisuudellaan ja noutokyvyllään…

Noutoesineen pitäminen suussa kun ei Evitalle ole homma eikä mikään! Tässä onkin monen koiran kohdalla ongelmia ja tästä ne noutohommat alkavat. Evitalle noudon opettaminen nuorena oli hyvin helppoa.

Evita sai tehdä vaativampia harjoituksia toisen jo 8-vuotiaan labradorin kanssa.
Tässä Evita on lähdössä ns. etsintä tai haku-noutoon. Kentälle on viety koirien näkemättä 7 damia. Tehtävään osallistui 3 koiraa, joista Evita oli yksi. Koiralle vain annettiin käsky noutoon ja sen piti lähteä hakemaan dami tuolta alueelta.

Ja tottahan sieltä dami löytyi ja se tuotiin minulle 🙂

Kentällä testattiin isossa ryhmässä koirien henkistä kapasiteettia ja tottelevaisuutta. Koirat istuivat paikalla omistajan vieressä kun joku nouti damin.

Kaikki suoriutuivat moitteettomasti!

Hieno kokemus ja oli hienoa olla ylpeä setteristään, joka toimi melkein kuin ne parhaimmat noutajat! Ja ilman harjoittelua, sillä olimme leirillä ihan kylmiltään. En ole treenannut Evitaa juurikaan muutamaan vuoteen. Joitain simppeleitä harjoituksia silloin tällöin.