Heitin pikku mutkan(tai niin siitä piti tulla) Ailikkaalla tiistaipäivän ratoksi. Oli sopivasti päivänvalon, sen vähäisen, aikaan vapaata. Keli oli raskas jo alkujaan, -4 astetta, osittain pehmyttä lunta ja toisaalta tiivistynyttä ”hankea”, jonka päällä parin sentin kuori.

Kaikki olivat painelleet taas kuin mielipuolet ja hoksasin Ressun jo aikamoisen matkan päässä. Se pysähteli ja ajattelin, että ”älä nyt helkatti sinne seiso!”  No sittenhän se seisahtui…Voe helevettiläienen! ajattelin. Ei kait tässä muukaan auta kuin lähteä mukavan tasaiselta ja kovalta kelkkajäljeltä rämpimään kohti seisovaa Ressua. Matkaa koiralle oli n. 300-400m.

Ressu korjaili seisontaa ja ajattelin jo, että linnut lähtivät mutta ei. Se vain tiivisti seisontaansa…Tipuin vähän valiä reisiä myöten hankeen. Eihän minulla tietenkään ollut lumikenkiä matkassa. Muut koiratkin rämpivät vierelläni. Aapelin otin hyvissä ajoin kiinni, ettei katastrofia tapahdu ja se hoksaa Ressun ja ampuu Ressun linnuille. Se olisi hyvin mahdollista 😉Siellä se Respatti vaan piti niitä lintuja. Välillä se kääntyi katsomaan, että enkö jo tule 🙂 Juu tulen, hiki valuen, puuskuttaen…Vihdoin, lopen uupuneena olin Ressulla. Komensin Aapelin ja muut paikoilleen ja rämmin loppumatkan. Olin jo aivan varma, että minusta tuleva meteli saisi linnut kaikkoamaan. Mutta ei. Oli kilttejä riekkoja…”Anna mennä, Ressu!” sanoin ja Ressu lähti nostamaan. Ressu nosti sykäyksittäin kolme kertaa ja viimein se sai ne ilmaan, 3 riekkoa! Linnut juoksivat vielä hangella ennen kuin ne lähtivät lentoon mutta kumpikaan, en minä eikä Ressu nähnyt niitä. Pirskatti, että ne osaavat olla kaamosaikaan lumenvärisiä!

Kaiken tämän aikana Aapeli oli hienosti paikallaan !!