Pakkanen on pysytellyt maanantaista lähtien -34 – -36 asteessa. Tämä koettelee jo ihmistenkin hermoja mutta ennenkaikkea settereiden. Jopa Wanda-mummo(kohta 11v.) pomppii ovella ”Joko mennään?Joko mennään?”. Pettymys on suuri kun menemme vaan rantaan ja takaisin. Tosin vanhemmat koirat juoksevat sieltä jo ripeästi ovelle…”AiJai kuin kipristää, muttei haittaa!” sanoo Wanda

JeppeJääkarhu ei kylmästä kärsi. Nuoren uroskoiran aineenvaihdunta on sen verran kovaa, ettei pieni pakkanen vielä jäädytä 🙂Ressu ei edes ymmärrä mitä pakkanen tarkoittaa. Tai se tarkoittaa sitä, ettei tule hiki missään vaiheessa hakua 😉Aapeli ei käsitä tätä mamoilua lainkaan! Sitä ei saa sisälle kuin pakottamalla. Ei vaikka se joutuisi seisomaan kahdella jalalla…Pikku-äijän uhmakkuus senkun kasvaa ja tästä kun kelit lauhtuvat on meidän lähdettävä moottorikelkalla lauman perään. Niitä ei näet pidättele mikään. Talomme pursuaa tukahtunutta energiaa. Ei setterin pää kestä tällaista. Ei vaikka sitä aktivoisi kuinka.  Setterin on pakko päästä juoksemaan.Aapeli onkin käynyt veljensä Aatun luona heittämässä pienet rundit. Vaikkei ne 30 minuutin hyppystelyt juuri auta niin pakko noiden junnujen on päästää höyryjä…

Viikonlopuksi luvataan lauhtuvaa, onneksi. Pois alta risut ja männykävyt! Ailigaslammen setterit pääsevät silloin pakkasvankilasta 😀