Nyt kun Aapelin jalka on huomattavasti paremmassa kunnossa, olemme saaneet kaiken työkiireen keskellä viettää lenkit stressivapaasti. Tarkoittaa sitä, että Aapeli saa taas tuhlata ehtymättömiä energiavarojaan juoksenteluun vapaana

*Huokaus*

Silloin kun ehdimme, kapuamme Ailikkaalle…ja Aapeli meinaa lähteä lentoon kun se on niin onnessaan vauhdista 🙂

Nyt taas ymmärrän niitä setteriparkoja, jotka olosuhteidensa vuoksi joutuvat tyytymään remmilenkkeihin. Eihän siinä kukaan normaali setteri täysjärkisenä pysy! Aapeli meinasi seota ja siinä samassa me ihmiset ja sen laumakaverit. Oikein tunsin sisälläni kun setterin sisäinen energiapallo oli täyttymässä ja räjähtämässä tuhansiksi paloiksi.

Setteri ei ole remmikoira, sen täytyy päästä juoksemaan vapaasti – joka päivä!

Valo loppumassa – kaamos tervetuloa!

Tuntuu, että vasta nyt kun pieni setteri saa purettua suurimman osan energiastaan juoksuun, se pystyy keskittymään tehtäviin, joita se haluaa tehdä. Kuten esim. noutoAapelilla on tällä hetkellä pakonomainen tarve kantaa koko ajan jotain suussaan. Yhtenä päivänä kävimme postilaatikolla alla olevan kuvan hirvenkoipi suussa, koko matkan…:)Suuri aarre…

Se käyttäytyy kuten äitinsä pentuna. Sekin kantoi kaikkea mahdollista ja mahdotonta…

Vaikka valonmäärä alkaa meiltä hiipua, kannan kameraa uskollisesti mukana…ja kaikennäköisillä fiksailuilla niistä saa vielä jotain aikaiseksikin.  Ehkäpä minusta kehittyy vielä hirmuinen kuvahuijari? 😀Optinen harha, Aapeli 22kg näyttää suuremmalta kuin Jeppe 30kg…

Evita, nappisilmä…

Woitto

satumaista maisemaa…

Olen ihastunut Aapelin ilmeeseen. Seesteisen ilmeen alla piilee pieni piru 😉