Kuulumisia…

Aapelin elämään on kuulunut viime aikoina toipumista pienestä jalkakivusta. Aatu-veljen kanssa leikkiessä viime viikolla sattui jotain, jonka jälkeen Aapen oikea takajalka on oireillut hieman. Se ei pidä täyttä painoa takajalalla seistessään paikallaan ja kun Aape istuu sen polven alueelta kuuluu ”naks”. Ell tutki jalan ja sai saman naks-äänen kuulumaan mutta tutkimustemme jälkeen tulimme kuitenkin siihen tulokseen, ettei se ollut nivelessä vaan kuului nivelen ulkopuolelta pehmytkudoksesta. No se tutkitaan tarkemmin kunhan pääsemme pohjanmaalle. Se ei rasitu sen enempää liikkeestä kuin levostakaan. Epäily on( eläinfysioterapauttimme kanssa keskusteltua) pieni jännevaurio.

Onhan meille jotain jännääkin tapahtunut! Aapeli vetäisi eilen 3.9. tiukkaakin tiukemman seisonnan poroaitaan törmänneeseen ja siihen kuolleelle kanahaukalle ! 🙂

IMG_0687-1 kuva Mari Ali-Raatikainen
Aapelin mielestä seisova kanakoira seisoo kaikkia lintuja, joiden nimessä on-kana- 😀IMG_0682-4kuva Mari Ali-Raatikainen
Poroaita tappaa tuhansia lintuja joka vuosi. Riekkojahan löydämme joka talvi kaulat katki poroaidan vierestä…

Aatu on ollut meillä nyt hoidossa ensi kertaa sitten luovutuksen. Aatu oli aivan innoissaan tullessaan meille. Se juoksi kaikki paikat vauhdilla läpi ja hoki samalla: ”Tääl on tää” ”täält pääsi tarhaan!”,” täällä oli keittiö” yms. Jos en muuta osannut tehdä näiden pentujen kanssa niin ainakin niille jäi hyvät muistot kasvattikodista 🙂MH6D1155-1MH6D1107-1Aatu painaa kasvattajan vaa´alla punnittuna 13,9kg. Aatu kuuluikin niihin ”kevytsarjalaisiin” ja on sellaisena pysynytkin. Allu-velihän oli 14,5kg, Aava 12kg, Aura n.11kg , Aslak eli Luka lähemmäs 13kg  ja tämä meidänA-Peli(juuri syöneenä) 15,2kg! Aapeli ei luovuta titteliään”maailman painavin käyttösetterinpentu” nuin vaan… Aapelille ruoka maistuu ja Aapeli on täyttä terästä!MH6D1207-1MH6D1208-1PieniSuurimies Ailigaslammen A-Peli 16 vkoaMH6D1164-1MH6D1123-1MH6D1137-1Ailigaslammen Aatu 16 vkoa

Ailigaslammen Aarnitulella eli Allullakin on nyt oma blogi. Kannattaa lukea, Allu on varsinainen sanaseppo (tai ehkä se on sen emäntä) 😀

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s