Muiden Ailigaslammen A-pentujen kuulumisia

Nyt kun olen kameraton hetken, on minulla ”aikaa” kertoa Aapelin sisarusten kuulumisia. Kaikki ovat kasvaneet hyvin tasaisesti.Kukaan ei ole mennyt toisen ohi painossa vaan samat erot ovat olleet suunnilleen koko ajan kuin täältä lähtiessä. Aapeli on edelleen suurin, perässä tulee Allu, Aku ja Aaron hyvää vauhtia. Ns. pienimmät(siis nämähän eivät olleet yksikään pieniä) tulevat hyvin tasaisin välein perässä.

Allu on kunnostautunut pienen sisutus-idean kera. Kun kerran pohjoisesta ollaan niin luminen maisema on Allun mielestä parempi 🙂IMG_4065_1_1Syy tähän oli tyynyn alle piilotetut namit. Allu päätti mennä tyynyn läpi :D. Hyvä Allu, siitä se lähtee!

Allun mamma on saanut puhelimella poitsusta ihania kuvia Vuosaaren Kallvikin rannassa…Heijastus- AlluAllu_ja_sulka-1

Aura on ollut ihan oma itsensä. Vauhdikas seikkailija ja pistänyt noutajatyttöihin vauhtia. Aura asuu ihanan järven rannalla ja likka onkin jo uinut pienen matkan kultaisten noutajien perässä. Aura on myös törmännyt teeriin ja ollut hajusta sekaisin. Aura2009 002

Aslak eli Luka on kasvanut ”isoksi”. Katsokaa meidän vauvaa !Luka 008-1
Kuvat ovat muutaman viikon takaa, joten Luka on vieläkin isomman pojan näköinenS1031715Kauhea ikävä on kaikkia ja olisi mahtavaa saada nähdä niitä ihan livenä…

2 ajatusta artikkelista “Muiden Ailigaslammen A-pentujen kuulumisia

  1. Anu & Klasu & Allu

    Voi Pikku-Auraa ja Pikku-Lukaa!!! 🙂 Ihan mieletöntä vauhtia kaikki kasvaa, missä on ne pienet pyöreät tankkihirviöt, jotka ei meinanneet pysyä edes pystyssä, kun otti vähän isomman loikan. Tai yritti. 😀

    Vastaa
  2. ailigaslammen Kirjoittaja

    Sano muuta! Voikun aikaa voisi kääntää takaisin ja voisin elää pentujen kanssa vielä kerran saman mitä kesä-heinäkuussa! Ikimuistoista ja ihanaa aikaa. Pienet nukkuivat niin ihanasti Katan vieressä ja kaulalla 😦 Ikävä!

    Vastaa

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s