Pennut kasvavat ja kehittyvät silmissä. Nyt on mennyt jo yli viikko niin, ettei yön aikana ole tullut yhtään kakkaa sisälle! Pennut pidättelevät isompaa hätäänsä n. 6 ja puoli tuntia. Minusta se on aika hieno saavutus huomenna tiistaina 6 viikkoa täyttäville.
Evita leikkii pentujen kanssa innoissaan ja opettaa niille ”käytöstapoja” 🙂
Luka
Aku
Aura
Aava, pieni sottapytty 😉
Aaron
Aatu
Myös isä-koira Rekke kävi katsastamassa lapsukaisensa. En ehtinyt hellyyttävää hetkeä kuvata kun pennut tervehtivät isukkiaan. Hännän heilutus oli melkoista. 🙂
Rekke tarhassamme kurkkimassa
Meillä alkaa hellekausi. Joko on iskenyt haikeus kun pitää pian luopua näistä palleroista. Vai onko se helpotus. Yksihän pentu jää sulle. Nauti joka hetkestä. Voi kun voisikin joskus kokea tuollaisen pentulauman hoitamisen.
Tuleehan niitä ikävä 😦 Kiinnyn niihin kaikkiin melko voimakkaasti. Mutta tiedän pentujen menevän hyviin koteihin niin se helpottaa. Mutta kun niitä seuraa näinkin tiiviisti niin kyllähän sitä kiintyy. Tulen vollottamaan, se on varmaa 🙂
Jahas, jyvät alkaa erottua akanoista – ihana sottapytty!!