Vihdoin on urosten nimet kohdanneet koiransa ja uudet perheet pääsevät seuraamaan pienten miestensä eloa ihan nimen perusteella 🙂 Tytöt, Aava ja Aura odottavat vielä kumpi on kumpi mutta eiköhän sekin selviä ajan kanssa?
Ailigaslammen kennel esittelee :
Ailigaslammen Aslak, valk.merkki otsassa, ”Luka”
Luka syntyi ensimmäisten joukossa ja erottui heti pienestä valkoisesta täplästä otsassa. Lukaa oli helppo seurata tämän merkin ansiosta. Luka on pienin mutta ei missään nimessä vähäisin! Luka on omantiensäkulkija ja viihtyy hyvin itsekseenkin. Nyt kun maailma on avartunut ja pennut huomioivat muita, Luka on alkanut enemmän leikkiä muiden kanssa. Merkille pantavana ja hyvänä ominaisuutena pidän sen halua leikkiä ihmisen kanssa. Se kerjää minua peppu pystyssä ”painiin” ja silloinhan painitaan(halitaan).
Ailigaslammen Aaron, vihreämerkki
Aaron kuuluu poikaköörin ”tulin, näin , koin”. Aaron varmasti nukkuisi aivan rauhassa jos muutamat eivät pitäisi niin kovaa meteliä, että pienen uroksen on pakko herätä katsomaan mitä tapahtuu. Ihanasti ihmisen lähelle hakeutuva mutta kuitenkin itsekseenkin viihtyvää sorttia. Kova leikkimään ja melkein aina se löytyy jonkun kanssa kisaamasta.
Ailigaslammen Aatu, valk.merkki rinnassa
Äijä. Muuta sanaa ei löydy kuvaamaan Aatua. Aatu kävelee kuin maajussit, heinähousut heiluen ;). Tulee aina katsomaan mitä ja kuka tulee, varmoin vakain askelin. Ei välttämättä heiluttele turhaan häntäänsä etukäteen. Vasta kun asia on tarkistettu 🙂 Tekee omia temppuja, kuten kiipeää aina portaiden välistä, siis aina.
Ailigaslammen Aku, oranssi merkki
Aku on lauman poliisi tai tiedottaja. Se ilmoittaa aina kaikille, että ”joku tulee, herätkää!”. Aku on aina ensimmäisenä hereillä. Akulta ei voi jäädä mikään näkemättä, eikä kokematta – eikä Aku pelkää mitään! Aku on lauman kovaäänisin ja pitää huolen, että emäntä-Kata varmasti huomaa, että pentu-aitauksesta halutaan pois kun ollaan herätty! 🙂. Kuuluu poikakööriin ”tulin, näin, koin”
Ailigaslammen Aarnituli, vaalea uros ”Allu”
Panda-karhunen, nallekarhu. Pippurinen kaveri, joka ”pienenä” oli ihan sopuisan kokoinen, nyt massaa on kunnolla. Allu pitää ruuasta. Allu on hirviö hellyttävällä tavalla. Kuuluu energiseen poikakööriin ”tulin, näin, koin”. Mikään ei jää huomaamatta ja kaikessa pitää olla mukana. Ihmisläheinen pusuttaja.
Ailigaslammen A-Peli ”Aapeli”
*huoh* mitähän tästä kaverista sanoisi? Nousi ensimmäisenä 1 viikon ikäisenä jaloilleen ja on kulkenut omia polkujaan siitä asti. Ei pelkää mennä mihinkään. Juoksujalkaa edetään joka paikkaan. Oli kevytrakenteinen mutta kiinteän ruuan myötä on saanut massaa ja kuuluu kookkaimpiin. Näin heti, että tässä pojassa on potkua, eikä tätä voi laittaa eteenpäin :). Tosin pidin Aapelia varalla ystävälleni, jolla on kokemusta hurjista pojista mutta niinhän siinä kävi, että Aapeli jää tänne kasvattikotiinsa. Isäntä oli aluksi vihainen mutta nyt jo melko ihastunut tähän tulevaan tuntureiden turboon. Nouto-ominaisuus näkyy jo!
_________________________________________________________________________________________
Tätä vauhdikasta päivää siivitti ulkoilu. Aurinkoinen keli sai meidät ihan höperöksi. Pennut saivat myös tutustua meidän aivan ihanaan englanninsetteriin Jeppeen. Jeppe onkin mitä mainioin leikki-setä pennuille…Aapelin pylly, Aku ja Luka
Päivä meni siis auringosta nautiskellen. Toinen tytöistä sai välillä siivousvimman ja meni takaisin pentuhuoneeseen ”vähän järjestämään!” 🙂
Jeppe jaksoi leikittää pieniä mutta kyllä pentupaini on kuitenkin kova sana
Vedenjuonti ihan oikeasta kupista kuuluu tätä nykyä myös harjoitusohjelmaan 😉
Saas nähdä mitä huomenna tapahtuu!?
Ihania kuvia ja tarinoita pienistä. On net suloisia
Hivviö on niin kätittämättömän töpö!!! 😀 Ja Jeppe on mitä paras leikkisetä!!!
Täällä yksi hivviö diggari…;-)))
ps. Kiitos erittäin taidokkaasti tehdyistä nettisivuista, niin kuvallisesti kuin myös sanallisesti.