Niin ne kelit muuttuvat! Vielä kiirastorstaina hiihdin upeassa säässä Utsjoen jäätä pitkin Savelan mutkaan mutta sitten alkoi lämpöaalto, joka sulatti pihat ja hanget menivät lumimössöksi.

Perjantain hiihtoreissu Ailikkaalla oli jo tuskainen, aina tipahti pohjia myöten ja koirillekin se oli raskasta. Lauantaina kävin Ressun kanssa isännän kotitilan rinteessä lumikengillä mutta aika mahdotonta räpeltämistä sekin oli. Löysi Ressu kuitenkin riekkoparin…

Maanantai helli auringolla ja yöllä oli ollut pieni pakkanen. Siispä aamutuimaan tunturiin suksilla! Hanki kantoi mutta pinta oli sulaa. Riekkojakin löytyi ja ne olivat jo soitimella tai ainakin tämä kukko oli koristanut itsensä jo punaisin merkein

Linnut olivat tosi kesyjä ja sain tuolle mammalle(Evita) ja Ressulle tilanteet samoille linnuille. Kukko keekooili rauhassa koirien edessä ja treenasin tottelevaisuutta näillä kesyillä linnuilla. Eli otin koiran pois seisonnalta enkä antanut heti koiran nostaa lintuja lentoon.  Molemmilla Evitalla ja Ressulla on ollut pientä taipumusta nostaa hieman oma-aloitteisesti. Nyt oli loistava tilaisuus treenata sitä, ettei koira saa irrota nostoon ennen lupaa. Kutsumalla pois seisonnalta katkaisen sen ”narun” eli seuraavan askeleen mitä koira olettaa tapahtuvan. Jos aina antaa nostaa, koira hyvin nopeasti lopettaa odottamasta lupaa ja tekee itse päätöksen koska nosto tapahtuu.

Koska molemmat ovat hyvin räväköitä nostajia, avanceeraajia, ei tapahtuma aiheuta niillä mitään negatiivista noston suhteen. Koska mitään negaatiota ei tapahtunut. Kutsuin hiljaisella äänellä koiran pois ja annoin ottaa uuden seisonnan. Sitten vasta koira sai luvan nostaa linnut lentoon. Eikä peräänmenoakaan tapahtunut. Liekö koirat olleet niin hämillään tilanteessa tapahtuneesta käännöksestä, että unohtivat 🙂

Nyt saavat riekot jäädä rauhassa pesimäpaikkoja etsimään ja toivotaan, että loppukevät on suotuisa poikasille!