Ressulle AVO 3 palkinto tunturikokeessa 28.3.09!

Ressu saavutti hienosti avoimenluokan 3. palkinnon tunturikokeessa lauantaina 28.3. Norjalainen tuomari Roger Halvari sanoi  Ressun olleen aivan AVO1 arvoinen piirun päälle räväkkää ja täsmällistä nostoa myöten mutta harmitteli suomalaisia koesääntöjä ja sitä, että kun lintua ei voitu tiputtaa niin näin ollen tulos jäi vain kolmoseksi. Linnut olivat hyvin arkoja molempina koepäivinä ja oli tuurissa, että pari koiraa onnistui noston kanssa. Linnut nousivat usein siivilleen ennen kuin ohjaaja ehti koiralle.

Me olimme tietenkin onnellisia jo tästäkin. Koiran 4. startti ja tulos on upea suoritus vasta helmikuussa 2-vuotta täyttäneelle, kodinvaihtajakoiralle!

img_5831

Näin Ressu on osoittanut, ettei siinä todellakaan ole mitään vikaa. Ressu on upea nuori metsästyskoira, josta voimme odottaa paljon 🙂

Ressu myös valittiin kaksipäiväisten tunturikokeiden parhaaksi koiraksi!

img_5945Tyytyväinen isäntä ja mukavasti koeuransa aloittanut Ressu palkinnoksi voitettu loimi päällä

2 ajatusta artikkelista “Ressulle AVO 3 palkinto tunturikokeessa 28.3.09!

  1. Anu

    Aivan mahtavaa!!! Ressu kiittää omalla upealla tavallaan parhaasta mahdollisesta kodistaan. 🙂
    Onnittelut myös meidän perheen urokselta. ;-D

    Vastaa
  2. Liisa & co.

    Lämpimät onnittelut Ressun upeasta saavutuksesta! Myöhästyneet onnittelut myös elegantille 10-vuotiaalle ikinuorelle Wandalle:)

    Vastaa

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s