Päädyimme steriloimaan Wanda-muorin kun sen ja Evitan juoksujen väli muodostui niin pitkäksi, että tällaisen uroslauman kanssa se olisi ollut turhaa hermostusta ja härdelliä uroksille. Ja Wanda on jo kohta 10-v. eli saa elellä lopun elämäänsä ilman näitä ”naistenvaivoja”.
Wandalta leikattiin samalla pieni nisäkasvain, joka sillä oli jo jonkin aikaa ollut. Se nappi ei ollut muuttunut mihinkään mutta samalla nukutuksella saatiin sekin pois. Ja sitten siltä löytyi vatsa-ontelosta iso kysta, joka yllätti meidät täysin. Wanda ei ole tätä mitenkään erikoisesti oireillut. Ties kuinka kauan siellä ollut? Sitä ei kyllä saatu leikattua pois kun se sijaitsi niin lähellä isoja suonia…mutta onhan sieltä nyt kohtu ja munasarjat pois tieltä.
Potilas on tässä jo sopeutunut tilaansa. Aamulla se olisi vielä voinut katseellaan tappaa minut, sen verran äkäisiä katseita sain.
Yritin pyydellä muorilta anteeksi, että itsekkäistä syistä sillä on nyt kipuja ja vielä kerroin, ettei niitä juoksuja tule enää mutta Wanda ei oikein ollut halukas anteeksi antoon ja ymmärrykseen.
Wanda on hieno potilas, rauhallinen ja kiltti. Sitä ei kiinnosta tuo haavakaan lainkaan.
Paljon paranemisia Wandalle ja jaksamista koko katraalle!!!