Käväisimme taas Levajoella noutoharjoituksissa. Kuten arvelinkin Jepellä meni tänään paljon paremmin kuin viime torstaina. Nouto ei takkuillut juurikaan, hieman hitautta on damin suuhun otossa mutta riekko tuli vauhdilla ja ote piti upeasti IRTI-käskyyn asti!!
Evita oli juoksuisena mukana ja Eville tehtiin nouto niin, että kentälle oli laitettu 5 damia, jotka sen piti hakea yksi kerrallaan. Ihan se ei hiffannut, että niitä piti oikeasti hakea mutta toi kuitenkin kaikki viisi hienosti. Riekon nouto olikin sitten ihan peace of cake 🙂
Tuli hyvä mieli kun molemmat toimi moitteettomasti!
lisää kuvia albumeissa…
Sain kameran asetukset toistaiseksi taas mieluisalle kohdalle ja näitä otoksia on myös albumeissa
Hei,
Löysin jokin aika sitten kotisivunne ja olen lueskellut niitä sekä kuulumisia. Hyvät valokuvat saavat myös palaamaan sivuille ja blogiin. Elämänmenonne kiinnostaa erityisesti siksi, että Ylä-Lapissa asuminen on aina kuulunut mieheni ja minun haaveisiin. Nyt haaveilu on hieman laantunut, kun pääsimme muuttamaan takaisin Pohjois-Karjalaan. Täälläkin on kauniita maisemia, eikä liikaa ihmisiä :o) Mutta joka syksy ja talvi on päästävä riekkojahtiin pohjoiseen. Hyvää kesän jatkoa!
Kiitos kommentistasi! Kiva jos voin höpinöilläni viihdyttää 🙂
Kata