Aloitimme noutotreenit Levajoella Norjassa sikäläisten labradorinnoutajien kera. Eniten treeneistä on”apua” Jepelle. Alue on hevostila, jossa on paljon häiriötekijöitä. Treenialue on ratsatuskentän vieressä. Ja kuten kuva-albumin kuvista näkee, Jepellä oli muutakin mielessä kuin damin nouto. Hyvin se lähti damia hakemaan: Täysillä kuin ammus ja pari metriä loikkasi damin ylikin. Damin oli jo melkein hyvässä otteessa kun Jepen kirsuun kumpusi herkullisten hevosenkikkaroiden tuoksu. Sitten vaihdettiin damia ja suuntaa ja houkutelun jälkeen poika toi damin minulle. No ensi kerralla Jeppe muistaa paikan ja toivottavasti alkaa keskittyä siihen mitä pyydän sen tekemään.
Evitalla alkoi muutama päivä sitten juoksut mutta otin sen kuitenkin mukaan. Sain luvan tehdä noudot sen kanssa kun muut olivat valmiit. Ei häiritty muiden urosten noutoja. Se on kyllä uskomaton likka. Tuosta vaan autosta sen haettuani se keskittyi täysin tehtäväänsä. Haki kaksi damia yhden kerrallaan ja luovutti istuen. Ja vauhtia oli kuten kuvista näkyy.
Ensi viikolla uudet treenit… 🙂