Vietimme aurinkoisen ja tapahtumarikkaan viikonlopun Njuohkar-järvellä. Tunturissa on vielä täysi talvi, eikä lintujen soidinmenoista ole tietoakaan. Koiria oli helppo treenata, linnut olivat toisinaan vaan niin arkoja, ettei nostoa ehditty antaa. Hienoja tilanteita oli kaikilla koirilla ja ennen kaikkea pikkuJeppe osoitti lintukoiran otteensa.
Tässä Jepen ensimmäinen kiirunaseisonta
…tässä kohde kiven päällä
Jeppe on perinyt isänsä Reetun mahtavan linnunlöytökyvyn. Jepen nenä on tarkka kuin kello. Jeppe on muutenkin kehittynyt valtavasti tämän kevään aikana. Vaikka Jeppe on vielä hyvin pentumainen, eikä haussa ole vielä syttymistä tapahtunut niin linnuilla se on alkanut pelaamaan ihanteellisen rauhallisesti. Jeppe ei kuumene yli lintutilanteissa vaan pysyy omana lunkina itsenään.
Evitalla oli myös onnistumisia, tässä yksi
Keli oli yllättävän raskas. Tunturiin ei ollut muodostunut hankikantoa vieläkään.
Sunnuntai aamuna jatkoimme pikkulenkin verran. Tässä Evita ja seisonta kiirunoille
ja kiirunat
Jepelläkin oli hieno linnunotto riekkoparvelle. Parvi hermostui minusta kun hiihtelin koiralle ja ne lähtivät ennen kuin ehdin Jepen luo.
Jeppe hoiteli hommat kuin kokenut kanakoira
Nyt kaikki koirat ovat reporankoina mahtavan viikonlopun jälkeen 🙂