Päivittäiset arkistot: 26 joulukuun, 2007

26.12.07

Tapaninpäivän ratoksi olen skannaillut vanhoista paperikuvista koneelle Wandan,Woiton ja Reetun pentukuvia. Vanhoihin kuviin sukuni koirista löytyi joku uusi kuva ja löysin myös ihania yhteispotretteja Rogesta,Wandasta ja Woitosta. Vielä olis paljon skannattavaa mutta täytynee välillä pitää paussi ja onhan tätä päivää vielä jäljellä…

Paussilla kävin sulattelemassa syötyjä kinkkuja tuossa Ailikkaalla. Lintujakin löytyi. Ensimmäistä kertaa aikoihin olin liikenteessä ilman kameraa(ja haulikkoa) ja no, arvaahan sitä kaikki mettässä kulkijat mitä sitten tapahtui . Olin jo laskeutumassa alas tunturista, kaikki koirat olivat vapaana iloisessa sekahaussa. Evita oli tien vasemmalla puolen, muut oikealla. Siinä missä Evita ”touhusi” on pieni kumpu ja Evi risteili edestakaisin minun ja kummun väliä. Sitten hoksasin jo kysäistä siltä,että”onko sulla tipit siellä?” vähän niinkuin vitsinä. Evita ei ole vielä tiedottanut. No Evita tuli vielä luokseni ja hyppäsin vasten ja lähti taas saman kummun päälle, vilkaisi minua hitaasti ja jatkoi matkaansa. Ajattelin ääneen, että”ei helkatti, tiedottaako tuo nyt?!” Menin Evitan perässä ja näin kuinka se haki hetken ja painautui hiipimään. Se vilkaisi minua ja ei siinä auttanut kuin uskoa silmiään, EVITA TIEDOTTI!!! kiireen vilkkaan tarkistin missä muut koirat, sanoin niille”paikalla!” ja jatkoin Evitan seisonnalle. Annoin nosto-luvan aika kaukaa kun linnut näyttivät liikuskelevan Evitan edessä. Evita nosti ja komennosta jäi paikalle!!Mahtava hetki emännälle 🙂

Muutoinkin oli hieno reissu, Jeppe nääs haki kuin Woitto ikään. Jepu ei ole vielä näyttänyt merkittäviä hakukuvioita koska sopulit ovat häirinneet etenemistä. Tänään oli reipas tuuli(lue kova) ja mitä ilmeisimmin Jeppekin on ”tuulella käyvä” , haku oli vauhdikasta, Jepen laukka on keveää ja todella maata voittavaa, näytti siltä kuin se liitäisi vaikka onkin kookas koira.